Kiltin tytön syndrooma on kenties monelle meistä tuttu toimintamalli. Tässä siitä tarina.
Nuori nainen oli laittamassa viherkasvia ruukkuun, mutta pohja vaati pikkukiviä. Kuulemma siksi, etteivät juuret mätäne. Kukaan pankkitiliään ja itseään kunnioittava ei mene ja maksa ylihintaisista kivistä vain, koska tuotteessa mainitaan sana sisustus. Siksi haetaan luonnosta, jokamiehen oikeudet ja näin.
Sopivia kiviä löytyikin, kerrostalon kukkapenkasta. Seitsemän olisi tarvinnut. Mutta eihän niitä voinut ottaa. Ei niin saa tehdä. Jokuhan voi huomata, että seitsemän kiveä näistä tuhannesta on viety. Joten hän päätyi kävelemään melko lenkin sopivia kiviä löytämättä, keskustassa kun eletään. Häntä koipien välissä hän palasi kotiin.
Pysähdytäänpä tähän. Kuka tästä olisi alkanut leiskumaan? Naapurikyttäkö soittaisi isännöitsijälle? Isännöitsijäkö sitten pistäisi poliisipartion paikalle? Kukka ruukkuineen takavarikoitaisiin todistusaineistona ja epäilty todettaisiin syylliseksi? Lööpeissä lukisi ”Vei kivetkin penkasta” – tällaista on olla vuokra-asujan naapuri? Oikeuskulut tyhjäisivät pankkitilin, jolloin jäljelle jäisi enää toive, että olisit nyt vaan ostanut niitä sisustuskiviä 7,90 € / 5 kpl.
Mutta kun se pieni kiltti tyttö sisällä haluaa tehdä kaiken oikein, täysin sääntöjen ja normien mukaan. Ettei kukaan pääse sanomaan hänen tekemisistä mitään huonoa, että on aina kunnollinen, kympin tyttö. Aina tehdään mikä olisi muille parhain, itse tullaan viimeisenä ja omat tarpeet ovat käytännössä arvottomia.
Tässä kohtaa hernepalko voi olla jo nenässä, koska selvästi kannustan vandaaliin toimintaan. Kuuliaisuus, moraali, hyvät tavat ja empatia ovat loistavia ominaisuuksia ihmisessä. Tässä syndroomassa tällaiset yleisesti arvokkaat ominaisuudet kuitenkin jyräävät itsen yli. Niistä tulee vartijoita, joiden vangiksi oma tahto on kahlittu.
Mutta hei, paetaanhan fyysisistäkin vankiloista aina välillä ja nyt tarinan naisella on hienot rehut ruukussa, eikä ole muuten juuretkaan mädät.
Loading ...
