Miltä tuntuu, kun totuttu muuttuu epävarmaksi? Tätä tunnetta päätin koetella viime viikolla kivutessani Andalusian ytimessä suositun retkeilykohteen, Sagra -vuoren huipulle. Sisällä velloi tunne, joka tarttui perhosina vatsanpohjaan, sillä olin onnellinen katsellessani luontoäidin muovaamaa maisemaa. Minulla oli takana peräti kaksi kuukautta vapaata töistä, keho alkoi selvästi muuntumaan uuden edessä. Pääni sisällä vanha vulkaaninen aines syöksi popcorneja ilmaan kehottaen solujani ojentautumaan mielihyvää kohden. Jokin oli selvästi muuttumassa!
Raahauduin kohden Sagran huippua pyyhkien hikikarpaloita hiusrajasta. Jokainen askel teki oloa jostain syystä keveämmäksi. Olin matkalla kohden päätöstä, joka muuttaisi helpon elämän mahdolliseksi painajaiseksi. Tai sitten stressihormonin kiduttaman todellisuuden kevyemmäksi kantamukseksi? Mieleni maiseman täytti ajatus irtisanoutumisesta, tutun ja turvallisen siirtämisestä jatkoajalla jäähyaitioon. Ehkä olin miettinyt tätä vaihtoehtoa alitajuisesti jo jonkin aikaa?
Katsoin kännykkääni todetakseni, että minulla oli peräti kaksi palkkia signaalia. Voisin siis kirjoittaa sähköpostia työantajalleni ja irtisanoutua useamman vuoden työrutiinistani korkealta huipulta. Samalla horjahdin otsalampun valon tehdessä kiemuran puurajalla. Lähes kompastuin kiviröykkiönä esitettyyn reittimerkintään. Hetki ja sen päätös oli koittanut, tähtipeiton alla allekirjoitettu viesti. Irtisanoudun tällä päivämäärällä, en selittele, mutta haluan jäädä Espanjaan. Viesti on nyt lähetetty, takaisin ei ole paluuta.
Tein hullun loikan ajassa, jossa kaikki tuntuu epävarmalta. Länsi ei ole ollut vakaa vuosiin. Jokainen työkokemus on tärkeä ja itse olen hyvin kiitollinen työnantajani kanssa yhdessä kuljetuista vuosista. Tuttu ja turvallinen polku muuttuu kaukaisuudessa siintäväksi majakaksi. Luotan, että läheisiltä saan tukea ja kannustusta. Ne valot pimeyksien reunoilla voivat olla harvassa, mutta todellakin piirtyvät verkkokalvoille, ne ovat olemassa. Näen ne Sagran laaksossa.
Hyppy tuntemattomaan on ollut vapauttava. Tunnen eläväni ja uudistuvani. Olen parissa päivässä onnistunut luomaan ympärilleni sopimuksia, lupauksia, yhteistyötä. Mikä parasta, kuulin, että saan jatkaa Pepen poluilla -radio-ohjelmaa! Timo Rautiaisen sanoin on hyvä huutaa vastatuuleen, vaikka myötätuuleen pystyisi kuiskaamaan. Moni asia on vielä epävarmaa, mutta olen luottavainen uuden edessä. Toivon universumin kohtelevan hyvin, ainakin on virtaa luoda uutta ja tehdä paljon onnistumisten eteen. Ehkä tämä on asennekysymys, ajankin pitää olla oikea. Tuntuu, että moni painaa jarrua ja itse polkee kiihdyttäen kaasua. Vaatii rohkeutta kulkea vastavirtaan. Toivon, että moni muukin saisi kokea muutoksen hetken mahdollisuutena ja uuden oppimisena.
Herään eloon! Elän! Eläköön!
Kuuntele Pepen poluilla -ohjelman 8. jakso torstaina 5.12 klo 18 uutisten jälkeen. Miltä kuulostaa, kun radio-ohjelman vetäjä irtisanoutuu yön pimeydessä Sagra -vuorella, saadakseen jäädä tavoittelemaan onnea Espanjassa?
Loading ...
