Lukuaika: Pauli Uusi-Kilponen: ”Suomen sähkömarkkinat ovat muuttuneet rajusti”

Pauli Uusi-Kilponen: ”Suomen sähkömarkkinat ovat muuttuneet rajusti”

Loppiaisviikonloppu oli erikoinen Suomen sähkömarkkinoilla. Kilowatin tuntihinta nousi pahimmillaan yli kahden euron, eli monisatakertaiseksi tavanomaisesta.

Kansalaiset päivittelivät ja pörssisähköä käyttävät kauhistelivat mahdottomalta tuntuvaa sähkön hintaa. Asiantuntijat taas sanoivat, että hinnan pitääkin vaihdella, jopa rajusti, koska se vaikuttaa suoraan kulutukseen.

Suomalaisten kotitalouksien on vaikea pysyä sähkön hinnan vaihtelujen perässä saati ymmärtää, mistä on kyse.

Kyse on siitä, kun kulutus kasvaa pakkasilla, ja nyt oli vielä sähkön tuotannossa ongelmia, niin se nosti vastaavasti hintaa.

- Mainos -

Suomen sähkömarkkinat ovat myös muuttuneet rajusti. Kun ennen tuli tasahintaista ja edullista sähköä Venäjältä ja hiilivoimaloita käytettiin tasaamaan huippuja, niin nyt vajetta täyttää lähinnä tuulivoima, jossa tuotanto vaihtelee rajusti tuulen mukaan. Otollisissa olosuhteissa tuulella voidaan tuottaa jopa enemmän sähköä kuin kaikilla Suomen ydinvoimaloilla yhteensä. Tyynenä päivä tuotto putoaa alle puoleen yhden ydinvoimayksikön tuotannosta.

Asiantuntijat muistuttavat siitä, miten sähkön korkea hinta hillitsee kulutusta eli toimii juuri niin kuin pitääkin, eikä säännöstelyyn tarvitse mennä kuin vielä muutama vuosi sitten.

Asiantuntijat muistuttavat, ettei pörssisähkön käyttö ole hintapiikeistä huolimatta Suomessa sen kalliimpaa kuin kiinteähintainen sähkö. Pörssisähkön hintaa pitää verrata koko vuoden jaksolla, jotta päästään arvioiman todellista hintaa.

Eikä sähkö Suomessa ole kallista muihin Euroopan maihin verraten. Se on toiseksi halvinta.

Vaikka energia-alan asiantuntijat puhuvat vahvasti pörssisähkön käytön lisäämisen puolesta, eivät puheet saa laajaa yleistä kannatusta.

Lähtökohtana pidetään sitä, että kotitalouksien tulee tietää menonsa etukäteen. Kaikilla ei ole varaa pistää rahaan sukanvarteen sähkön hinnan rajuja heilahteluja varten.

Suomi sähköistyy kovaa vauhtia. Jo yli puolet uusista ostetuista autoista käyttää voimanlähteenä sähköä.

Suomea markkinoidaan uusiutuvan energian mallimana, joka pyrkii kokonaan eroon fossiilisista polttoaineista. Tämä tieto on tavoittanut hyvin puhdasta energiaa käyttäviä kansainvälisiä investoijia. Puhutaan kymmenien miljardien suunnitelmista.

- Mainos -

Heitä saattaa pelottaa näin rajut sähkön hinnan vaihtelut, kun vielä korkojen nousu saa investoijat epäröiviksi.

Suomessa etsitään kuumeisesti keinoja sähkön hinnan tasaamiseksi. Keinoja on löydettykin, mutta vielä toistaiseksi ne ovat osoittautuneet taloudellisesti haasteellisiksi.

Yhtenä ratkaisuna esitetään vesivoimaa. Ideana olisi, että halvan sähkön aikana veden virtausta rajoitettaisiin ja siirrettäisiin vara-altaisiin ja kun hinta kohoaa, otettaisiin siirtoaltaiden vesi käyttöön.

Esimerkiksi Norjassa näin on toimittu jo vuosikymmeniä.

Suomessa ydinvoiman lisäämistä kannattavat lähes kaikki puolueet vihreitä lukuun ottamatta. Poliittisen päätöksen saaminen lisäydinvoimalle ei olekaan enää ongelma. Ongelmia on siinä, ettei investoijia löydy. Hinta nousee liian korkeaksi.

Realistisena vaihtoehtona esitetään pienydinvoimaloita. Ne ovat kuitenkin vasta testivaiheessa ja kestää vuosia, ehkä vielä vuosikymmen, ennen kuin tällaisia laitoksia saadaan kaupalliseen toimintaan.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...