Listasin tällä viikolla omaan blogiini seitsemän uutta elämystä, jotka olen saanut kokea koronakriisin aiheuttaman karanteenin johdosta. Ilman lockdownia en olisi päässyt kokemaan esimerkiksi jokailtaisia parvekeaplodeja, kattilakonserttia tai poliisikuulustelua kotikadulla.
Kotikaranteenin ansiosta olen saanut myös uusia harrastuksia, kun olemme alkaneet kämppikseni kanssa musisoida joka ilta aplodien jälkeen. Kuka tietää, vaikka pidämme vielä parvekekonsertin.
Kotikaranteeni on innostanut monia täällä ja muuallakin asuvia liittymään myös ”Espanjan ja muun maailman suomalaiset parvekekyttääjät” -ryhmään Facebookissa. Liityin sinne itsekin heti alussa ryhmän perustajan kutsumana. Ryhmän jäsenmäärä on noussut raketin lailla viime päivinä.
Ryhmän ideana on huumorin ja positiivisuuden levittäminen kevyen viihteen kautta vaikean tilanteen keskellä. Ryhmän jäsenet kuvaavat parvekkeiltaan naapuruston tapahtumia ja jakavat niitä muille ryhmäläisille. Kuvissa pahaa-aavistamattomat naapurit ja ohikulkijat joutuvat kuvatuiksi arkisissa askareissaan, kuten siivouspuuhissa, roskia viedessään tai kaupassa käydessään.
Parvekekyttäämiseen suhtaudutaan huumorilla, koska riemua on nyt revittävä pienistä iloista.
Olen itsekin postannut ryhmään jo kuvia pihapiirini tapahtumista ja korkannut jopa ovisilmän. Jos minulle olisi näytetty pari kuukautta sitten screen shotteja omista postauksistani ilman asiayhteyttä, olisin epäillyt olevani hoidon tarpeessa tai syöneeni ainakin vääriä sieniä.
Parvekekyttääjien ryhmää seuratessa on ilo huomata, että siellä vaalitaan hyvää yhteishenkeä. Ulkonaliikkumiskielto jatkuu todennäköisesti vielä viikkoja, joten nyt on stressaamisen ja murehtimisen sijaan tärkeää pitää mieli positiivisena ja huomata myös ilon aiheita.
Sonja Riihikangas