Espanjan Aurinkorannikolla on tähystelty tiiviisti taivaalle ja tuijoteltu sääkarttoja, sillä pääsiäisen aika on Málagan maakunnassa kuten koko katolisessa Espanjassa vuoden tärkein ja suurin juhlapyhä.
Miljoonat ihmiset lomailevat ja matkustavat ja osallistuvat pääsiäisen tapatutmiin, ja siksi säällä on suuri merkitys esimerkiksi ulkoilmakulkueiden onnistumiseen. Viime pääsiäisen kaatosateet vesittivät juhlinnan, mutta tänä vuonna Esteri ei pyllistä pahemmin ainakaan Aurinkorannikon suuntaan.
Lue myös: Sadepilvet varjostavat pääsiäisen säätä – Aurinkorannikolla jännitetään ennusteita
Espanjan ilmatieteen laitoksen Aemetin tuorein sääennuste kertoo, että tiistai on pääsiäisviikon epävakaisin päivä. Etenkin Málagan maakunnan sisämaahan povataan sateita ja ukkosmyräköitäkin.
Nämä sateet voivat levitä joillekin rannikon alueille. Klo 12-18 välille Aemet ennustaa, että Fuengirolassa sateen mahdollisuus on tiistaina 95 prosenttia eli jokseenkin varmasti jonkin verran pisaroita pirskahtelee rannikkokaupunkien asukkaidenkin niskaan.
Syynä on se, että tiistaiaamuna kylmä rintama pyyhkäisi Andalusian halki lännestä itään. Lämpötilat laskivat sen myötä koko maakunnassa. Esimerkiksi sisämaassa Antequerassa yli 20 asteen lukemista romahdetaan 13 asteeseen. Rannikolla pudotus on selvästi pienemmin havaittavissa, ylin lämpötila on parinkymmenen asteen tuntumassa.
Keskiviikkona lämpenee jo
Keskiviikosta alkaen sään odotetaan tasaantuvan ja sade-ennuste Málagan maakunnassa laskee mitä pidemmälle pääsiäiseen päästään.
Lämpötilan odotetaan nousevan erityisesti rannikolla, jossa ylin lämpötila nousee jälleen reippaasi yli 20 asteen.
Lämpötilat jatkavat nousuaan maakunnassa kiirastorstaina, ja Fuengirolassa lämpötila on 21-22 astetta. Sää on puolipilvistä ja aurinko paistelee laajalti.
Lankalauantaina on pieni kuuroriski
Sateen todennäköisyys laskee pääsiäispyhinä selvästi, vaikka pilvisiä kausia on odotettavissa. Aemetin mukaan hajanaisia, kevyitä sadekuuroja ei ole poissuljettu lauantaina, mutta todennäköisyys on 50 prosentin luokkaa ja sademäärä jää joka tapauksessa vähäiseksi.
Myös tuulet heikkenevät.