Taas on puhetta, eli jälkipuintia olympilaisista. Suomessa ollaan hyvin jakautuneita menestyksen suhteen. Varmasti aihetta onkin kun kiitetään menestyksestä tai puhutaan katastrofista. Aikanaan Suomi keikkui hyvinkin parinkymmenen parhaan mitalimaan joukossa. Nyt menestys tipautti meidät kasikympin heikommalle puolelle. Näin ollen tosikkomaisesti ajatellen katastrofi vaikuttaisi lähemmältä.
Nämä kisat ovat todella kovaa ”leikkiä”, tähän voi helposti yhtyä kuunnellessa urheilijoiden haastatteluja iloineen ja suruineen. Pahimmillaan psyyke ei kestä. Ei enää voi puhua osallistumisesta ensisijaisen tärkeänä ja voitto vasta sen jälkeen.
Urheilu on varmasti tärkein asia musiikin ohessa maailmaa yhdistävänä voimana ja silloin pelkästään voittoon tähtääminen on liian pinnallista, kun siihen päästäkseen urheilijoiden on käytettävä äärimmäisiäkin konsteja menestymiseen eteen.
Menestymisellä on tietysti erinomaiset puolensa, voittajista tulee idoleita ja näin saadaan lapset terveiden harrastusten pariin, ainakin muutamaksi vuodeksi. Sen jälkeen kuvioihin tulee tosikkomaisuus ja menestyksen portaat. Kompastuminen tietää eliitistä putoamista ja aiheuttaa ensimmäiset turhautumiset ja sen seuraukset.
Nyt pohditaan myös sukupuolensa vaihtaneiden osallistumista. Meneekö nyt ”lapsi pesuveden mukana” kun kysenalaistetaan heidän osallistumisensa? Tämä on kaikkia inhimillisyyden sääntöjä vastaan. Minusta tämä on jo pisteen arvoinen suoritus, kun pistää itsensä likoon, vaikka tietää sen loan määrän mikä päälle kaatuu mahdollisen menestyksen jälkeen. Niin kuin entinen kaveri sanoi: katsokaa ihmistä.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
