Nokkakolarissa kuolleen pariskunnan poika taistelee hengestään teholla – 16 koiraa etsii kotia

Poliisi epäilee, että Jaguarin nuori naiskuljettaja ajautui vastaantulevien kaistalle ja aiheutti järkyttävän kuolonkolarin, joka vaati neljä ihmishenkeä Espanjan Aurinkorannikolla.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Lauantaisessa liikenneonnettomuudessa menehtynyt pariskunta Andreea ja Alfonso olivat eläinrakkaita ja heidän maatilallaan oli 16 löytökoiraa, joille nyt etsitään kuumeisesti koteja.

Kahden auton raju nokkakolari Espanjan Málagan maakunnassa viime lauantaina vaati neljä ihmishenkeä.

Järkyttäväksi luonnehdittu liikenneonnettomuus tapahtui A-356-tiellä, joka yhdistää Casabermejan ja Torre del Marin kaupungit Andalusiassa. Casabermeja sijaitsee 20 kilometriä Málagan kaupungista pohjoiseen. 

Kolarissa oli osallisena kaikkiaan seitsemän henkeä. Valkoinen Fiat-pakettiauto ja Jaguar-henkilöauto törmäsivät kirkkaassa päivänvalossa.

Harmaan, parikymmentä vuotta vanhan Jaguar X-Typen ratissa ollut 18-vuotias María kuoli välittömästi rajun törmäyksen jälkeen. Hän oli saanut mediatietojen mukaan vastikään ajokortin.

- Mainos -

Autossa oli myös kaksi hänen ystäväänsä, 23- ja 30-vuotiaat, jotka loukkaantuivat. Toinen heistä pääsi jo sairaalasta kotiin, mutta toinen on edelleen vakavassa tilassa teho-osastolla. Kolmikko oli kotoisin Málagan kaupungista. He olivat matkalla hakemaan ystäväänsä viikonlopun viettoon, mutta eivät koskaan päässeet perille.

Lue myös: Raju nokkakolari: 3 ihmistä kuoli ja 3 loukkaantui Málagassa

Harmaan Jaguar X-Typen kyydissä olleet kaksi nuorta loukkaantuivat, mutta kuljettaja – 18-vuotias María – menehtyi.

Epäilys: Jaguar ajautui toiselle kaistalle

Pieni pakettiauto oli matkalla hääjuhliin Colmenariin. Sekään ei koskaan päässyt määränpäähänsä.

Fiat Fiorino -autossa matkustanut pariskunta, romanialaissyntyinen Andreea, 47, ja hänen espanjalainen miehensä Alfonso, 47, kuolivat onnettomuudessa välittömästi. He asuivat Alhaurín el Grandessa.

Ajoneuvossa oli kyydissä myös heidän ainoa poikansa, 18-vuotias, joka selvisi hengissä ja on edelleen sairaalan teho-osastolla, sekä hänen naispuolinen ystävänsä. 18-vuotias tyttö kuoli sairaalassa.

Lue myös: Järkyttävän nokkakolarin neljäs uhri: 18-vuotias tyttö menehtyi sairaalassa

Tutkintaa lähellä olevien lähteiden mukaan kaikki viittaa siihen, että Jaguar ajautui vastakkaiselle kaistalle ylinopeuden vuoksi, mikä johti siihen, että se törmäsi pakettiautoon. Onnettomuustutkinta on kuitenkin hyvin varhaisessa vaiheessa ja kaikki hypoteesit ovat avoimia.

Molemmille kuljettajille, vaikka he kuolivat onnettomuuspaikalla, tehtiin alkoholi- ja huumetesti, joka antaa tietoja tapahtumasta lähiviikkoina.

Valkoinen Fiat Fiorino -pakettiauto rusentui pahoin. Sen kyydissä oli 4 ihmistä, joista kolme kuoli.

- Mainos -

Pariskunta rakasti eläimiä

Pakettiautossa kuollut Andreea työskenteli kampaamossa Álorassa ja teki toisinaan myös töitä baarissa Coínissa. Hän oli suuri eläinten ystävä. Nainen teki yhteistyötä Apa Málaga Cero -tarhan kanssa ja hänellä oli miehensä kanssa kotitilalla 16 koiraa.

Nyt Asociación Protectora de Animales Málaga Cero -tarha etsii epätoivoisesti eläimille kotia.

– Andreea oli puhdas, ystävällinen sielu. Hän rakasti eläimiä eikä koskaan halunnut hylätä ainuttakaan. Hänen autonsa oli aina täynnä ruokaa ja vesipulloja koirille. Ne olivat hänen aarteitaan ja hän eli niiden puolesta, menehtynyttä kuvattiin somessa.

Alfonso oli rokkirumpali

Tällä hetkellä ystävät ja perhe huolehtivat veden ja ruoan tuomisesta yksin jääneille koirille.

– Monella heistä on jo onneksi varma määränpää. Málagan tarhaan otetaan kolme koiraa ja lisäksi yhdelle on löytynyt koti. Madridissa on myös yhdistys, joka on kiinnostunut auttamaan etsimällä majoitusta osalle eläimistä.

Andreean talossa on kuitenkin vielä paljon koiria. Siksi APA Málaga Cero on tehnyt avunpyynnön. Jos joku haluaa auttaa, voi kirjoittaa yhdistyksen Facebook-sivulle tai soittaa numeroon 629 720 076.

Alfonso työskenteli autonkuljettajana, mutta hänen tärkeä harrastuksensa oli musiikki. Hän oli rumpali Másqu3perros-yhtyeessä.

Pariskunnan yksin jääneitä löytökoiria.

- Mainos -
Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *