Tomi Metsäketo: Naiset eivät tajunneet tekonsa seurauksia

Laulaja Tomi Metsäketo on helpottunut, kun vuoden takainen herjauskampanja sai oikeudenmukaisen lopun.

Tomi Metsäketo istuu Helsingin ostoskeskus Forumissa lounaspöytään. Hänellä on takanaan viikonloppukeikka Turussa.

– Tällä hetkellä keskityn slaavilaiskiertueeseen, Metsäketo kertoo.

Tenori esiintyy Ystävän laulu -konserteissa yhdessä laulaja Milana Misicin ja tangokuningas Amadeus Lundbergin kanssa. Kolmikko veti syksyllä kymmenen konserttia ja kevääksi heille buukattiin 15 lisää.

– Koska en puhu venäjää, laulan vain suomeksi, mutta slaavilainen musiikki on todella voimakasta, sellaista tunteiden paloa, Metsäketo kuvailee.

- Mainos -

Syksyllä Metsäketo osallistui myös Tangon seitsemän veljestä -kiertueelle, jossa hän pääsi laulamaan yhdessä tangokuninkaiden kanssa.

– Kiertue oli kaiken kaikkiaan hieno. Oli mahtavaa olla mukana rundilla eri musiikin tyylien taitajien ja tangokuninkaallisten kanssa. Keikat jatkuvat syksyllä, Metsäketo kertoo.

Slaavilaiskiertueen lisäksi Metsäkedolle on luvassa myös yksittäisiä keikkoja.

– Kesällä esiinnyn kahdessa konsertissa Turussa järjestettävillä DBTL-festareilla, sekä ennen sitä äitienpäiväbrunssilla Turun Vaakahuoneella.

Sopimus ansionmenetyksistä

Se miksi puhumme keikoista, johtuu vuoden takaisista tapahtumista. Metsäketo joutui Me Too -kampanjan aikana naisten hallitsemassa Facebook-ryhmässä herjatuksi.

Siitä syntyneen kohun takia laulaja menetti paikkansa MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa sekä pääroolinsa Mamma Mia -musikaalissa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi syksyllä neljä naista Metsäkedon kunnian loukkauksesta.

– Luulen, että naiset eivät tajunneet tekonsa seurauksia. He ottivat osaa keskusteluun, joka paisui kuin lumipallo, Metsäketo pohtii.

- Mainos -

Metsäkedon ei tarvinnut haastaa naisia oikeuteen, koska poliisi ja syyttäjä piti kirjoittelua rikoslain vastaisena. Hän ei esittänyt edes korvausvaatimuksia syytettyjä kohtaan, vaikka hänellä olisi ollut oikeus tehdä niin.

– Minulle oli tärkeintä, että syyttäjä hoiti asian. Toivottavasti se herätti ihmiset tajuamaan, ettei tunteiden vallassa voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, ja maailma olisi nyt piirun verran reilumpi. Metsäketo sanoo.

Laulaja myönsi heti keskustelun alettua, että hän on ehkä joskus etsinyt seuraa liian kärkkäästi ja pyysi sitä anteeksi.

Sen sijaan Metsäketo vaati Mamma Mia -musikaalin tuotantoyhtiöltä Ace-Production Ab:tä 30.000 euron korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, mutta hän veti tällä viikolla vaateen pois Helsingin käräjäoikeudesta.

– Riita-asiassa on edetty molempia osapuolia tyydyttävään sopuun ja asia on siltä osin loppun käsitelty, Metsäketo sanoo.

Sopimuksen sisältö ja lopullisen korvauksen määrä on salainen.

Ensimmäinen keikka Fuengirolassa

Metsäketo on tottunut Espanjan-kävijä. Hän on vieraillut niin Madridissa, Barcelonassa, Peraladassa kuin Bilbaossa.

- Mainos -

– Málagassa vierailimme perheemme kanssa, kun olin lapsi. Mutta Espanjassa olen käynyt keikalla vain kerran, se oli joskus 15 vuotta sitten Kanariansaarilla.

Toisen kerran Metsäketo esiintyy viihdepianisti Mikko Tuomisen kanssa Ravintola Kukossa perjantaina (1.3.).

– Illan ohjelmisto koostuu Frank Sinatrasta, italobiiseistä, elokuvamusiikkista, ikivihreistä sekä suomalaisista kappaleista. Tehdään illasta viihdyttävä ja rento.

Metsäkedolla on vahva klassisen musiikin tausta. Hän opiskeli viisi vuotta Sibelius-Akatemiassa ennen kuin keikkailu vei voiton.

Yli 20 vuotta ammatikseen laulanut Metsäketo ei ole levyttänyt kuin kuusi albumia. Häntä ei myöskään kiinnosta tehdä biisejään itse.

– Minä olen vanhanliiton muusikko. Ihmettelen nykyajan trendiä, jossa kaikki yritetään tehdä itse. Siten saa aikaan vain keskinkertaista musiikkia, toteaa erikoistumiseen – alasta riippumatta – uskova Metsäketo.

Metsäkedon mukaan maailma on täynnä hyviä unohtuneitakin kappaleita, joita voi tulkita uudelleen.

Kuuluu laulu enkelten -joululevyn lisäksi myös Tummaa samettia -albumi myi platinaa. Se oli itsellenikin yllätys, koska levy on koottu pelkästään uusista sävellyksistä, Metsäketo muistuttaa.

Konserttien lisäksi Metsäketo esiintyy myös musikaaleissa.

– Niissä voin hyödyntää niin oopperalaulun kuin näytelmätaiteen oppeja. Musikaalit ovat myös tiimityötä eikä niissä voi sooloilla, koska tarina kerrotaan isolla porukalla.

Viihdeartisti ei ole kuitenkaan hylännyt oopperaa, hän seuraa niitä edelleen.

– Niiden sävellykset ja melodiat ovat puhuttelevia. Sen takia ne ovat eläneet satoja vuosia, Metsäketo sanoo.

Kuka?

  • Tomi Metsäketo
  • 45-vuotias
  • Tenori
  • Laulanut Cantores Minores -poikakuorossa 8-16-vuotiaana
  • Opiskellut Sibelius-Aketemiassa oopperalaulua viisi vuotta.
  • Laulanut yli 20 vuotta ammatikseen.
  • Pelaa koripalloa yhdessä mm. Tapio Liinojan, Kim Heroldin ja Ilkka Alangon kanssa Hedelmäkori -joukkueessa.

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista