Kommentti: Ministeriö näyttää koululle kaapin paikkaa

Aurinkorannikon suomalainen koulu pääsi jälleen kerran uutisiin suomalaisissa medioissa. Kuten lähes aina, mitään positiivista koulun toiminnasta ei tälläkään kertaa nostettu esiin. Nyt kyse oli Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksestä periä lähes neljä ja puoli miljoonaa euroa takaisin ministeriön tulkinnan mukaan väärin perustein maksettuja valtionosuuksia.

Antti Pekkarinen
Antti Pekkarinen
5 min lukuaika

Jokainen ymmärtää, ettei koulu pysty maksamaan yli neljää miljoonaa euroa takaisin. Jos päätös jää sellaisenaan voimaan, se merkitsee Aurinkorannikon suomalaisen koulun loppua. Kun valtio edellisen kerran peri osuuksiaan takaisin, summa oli reilusti alle miljoonan. Sekin aiheutti monivuotisen kassakriisin koululle. Yli nelinkertainen summa katkaisisi kamelin selän lopullisesti.

Heikot perusteet

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että en ole erityisen huolissani. Perusteet, joita ministeriö esittää takaisinperinnästä eivät ole sellaisia, joiden varjolla kokonaisen koulun toiminta kannattaa lakkauttaa.

Suomi on kuitenkin oikeusvaltio ja sen perimmäinen tavoite on suojella ja auttaa kansalaisiaan, ei vaikeuttaa heidän elämäänsä.

Uskon ja luotan siihen, että kun koulu on tehnyt riittävät selvitykset ja oikaisupyynnöt, käytetyt rahat siirretään paperilla oikeaan sarakkeeseen takautuvasti. Siitä asiassa yksinkertaisesti on kyse. Ei yhtään sen isommasta asiasta.Antti Pekkarinen

Juridiset perusteet takaisinperinnälle voivat nippa nappa täyttyä. Opetuksen järjestämislupa annettiin syksyllä 2022 Aurinkorannikon suomalaisen koulun säätiölle. Samalla lupa peruttiin sen edelliseltä haltijalta Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistykseltä.

- Mainos -

Säätiö kertoi lupahakemuksessaan siirtävänsä kaiken koulutoiminnan mukaan lukien henkilöstön säätiölle, heti kun tarvittava byrokratia saadaan hoidettua.

Lue myös: Suomen valtio aikoo periä 4,4 miljoonaa perusteetonta etua takaisin Aurinkorannikon koululta

Hidas byrokratia

Ei liene kenelläkään kovin suuri yllätys, että byrokratian rattaissa kuluikin Espanjassa enemmän aikaa kuin kukaan osasi olettaa. Vasta keväällä 2024 säätiö saatiin rekisteröityä Espanjan sosiaaliturvajärjestelmään, mikä mahdollistaa henkilöstön siirtymisen säätiön palkkalistoille.

Prosessi on kestänyt useita vuosia, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, se ei ole erityisen yllättävää.

Aina voi kysyä, olisiko prosessia voitu nopeuttaa, mikäli asioita olisi tehty eri tavalla. Tällaista kriittistä jälkianalyysiä säätiön hallituksen kannattaa tehdä tulevaisuuden haasteiden varalle. Samoin hallituksessa kannattanee miettiä, olisiko viivytyksestä kannattanut tiedottaa ministeriötä paremmin ja kysyä neuvoa.

Asiassa tehtiin viime vuoden vaihteessa poikkeusratkaisu, opetuksen järjestämislupa siirrettiin väliaikaisesti takaisin kannatusyhdistykselle, eli ratkaisumalleja olisi ollut tarjolla. Nyt lupa on jälleen ministeriön toimesta siirretty säätiölle ja homma rullaa niin kuin pitää.

Itsekritiikki on aina paikallaan, joskin jälkiviisaus on älykkyyden helpoin laji. Asiaa seuranneena olen ymmärtänyt, että koululla on pyritty kaikessa noudattamaan ministeriön ohjeita.

Onneksi se kaikkein tärkein, eli lasten ja nuorten opetus ei ole näistä byrokratian kuvioista kärsinyt millään tapaa.

- Mainos -

Ristiriitaisia päätöksiä

Ministeriön päätös takaisinperinnästä herättää monenlaisia kysymyksiä. Päätös on ristiriidassa Aurinkorannikon todistusten kirjoitusoikeuteen liittyvän päätöksen kanssa. Aluehallintovirastolle oli tehty kantelu annetuista todistuksista, kantelussa kyseenalaistettiin annettujen todistusten pätevyys samoilla perusteilla, kuin ministeriö on nyt päättänyt takaisinperinnästä.

4.7.2024 aluehallintovirasto päätti, että kantelu on aiheeton. Eli vaikka epäselvyyttä opetuksen järjestämisluvasta oli, annetut todistukset olivat päteviä ja kelvollisia. Tällä päätöksellä aluehallintovirasto siunasi koulun toiminnan 2022-2023 lukuvuodelta ja vuoden 2023 syyslukukaudelta.

Vaikuttaa vähintäänkin oudolta, että samat perusteet olisivat toisessa asiassa päteviä ja toisessa eivät. Varsinkin, kun sekä todistuskantelu että takaisinperintä liittyvät täsmälleen samaan ajankohtaan. Vai onko niin että aluehallintovirastolle kelpaavat erilaiset perusteet kuin ministeriölle?

Lue myös: Aurinkorannikon suomalaisen koulun taustat ovat kunnossa

Päätös ei ole lainvoimainen

Ministeriön tiedotteesta käy ilmi, että takaisinperintäpäätös ei ole vielä lainvoimainen. Tuo seikka on oleellinen, ja se oli ainakin Hesarin ja Ylen uutisissa jäänyt mainitsematta.

Koska päätös ei ole lainvoimainen, siihen on mahdollisuus hakea muutosta ja siitä voi valittaa. Vahva oletukseni on, että oikaisupyyntöä ja valitusta kirjoitetaan koululla kynät sauhuten.

Kuten tuolla aiemmin sanoin, en ole erityisen huolissani, että päätös jäisi voimaan.

Pelkkien muotoseikkojen perusteella ei ole soveliasta eikä oikeudenmukaista kaataa vuosikymmeniä hyvää työtä tehnyttä instituutiota, Aurinkorannikon suomalaista koulua. Se vaikeuttaisi suoraan satojen ihmisten elämää ja epäsuorasti sillä olisi järisyttävän huonoja vaikutuksia tuhansien, jopa kymmenien tuhansien Aurinkorannikon suomalaisten elämään.

- Mainos -

Haluan uskoa, että tehty päätös oli vahva muistutus tai varoitus ministeriön virkamiehiltä. He haluavat kertoa, että myös muotoseikkojen kanssa tulee olla tarkkana. Muistutus on ihan oikeutettu, ministeriö määrää kouluasioissa kaapin paikan. Se myöntää luvat ja päättää suurimmasta osasta rahoituksesta.

Uskon ja luotan siihen, että kun koulu on tehnyt riittävät selvitykset ja oikaisupyynnöt, käytetyt rahat siirretään paperilla oikeaan sarakkeeseen takautuvasti. Siitä asiassa yksinkertaisesti on kyse. Ei yhtään sen isommasta asiasta.

Ps. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiedotteen takaisinperintäpäätöksestä perjantaina 23.8.2024 klo 12. Olen antanut itselleni kertoa, että tieto koululle päätöksestä tuli vasta julkisen tiedotteen jälkeen. Hyvä virkamiestapa olisi edellyttänyt, että asianomaisia tiedotetaan asiasta etukäteen. Nyt koulu joutuu vastaamaan kysymyksiin, jotka poikivat Hesarin ja Ylen uutisista. Mikäli päätös olisi kerrottu ajoissa koululle, henkilökunnalle ja oppilaiden vanhemmille olisi voitu tiedottaa ja selventää asiaa jo ennakkoon. Tulipalon sammuttaminen on paljon vaikeampaa, kun koko talo on jo tulessa.

ANTTI PEKKARINEN

Jaa tämä artikkeli
3 kommenttia
  • Vaikuttaa vahvasti siltä, että koululla ja säätiöllä hallintojuridiikan osaaminen ei ole hallussa. Entisrnä hallintojuridiikan, anomusten ja valitusten ammattilaisena koko prosessi näyttää kuin maallikoiden ajamalta sotkulta! Ilman hallinto-oikeudellista osaamista päädytään helposti juuri tällaiseen tilanteeseen. Omat lapseni ovat ko. koulussa, joten tietysti huolestuttaa hiukan tuo tilanne… Juha Immonen OTL

  • Miksi suomalaisten veronmaksajien tulee tukea suomalaista koulua Costalla? Maassa maan tavalla, ei sen pitäisi olla mikään etuoikeus päästä yksityiseen kouluun omalla kielellä, veronmaksajien rahoilla, toisessa maassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *