Kun Fuengirolan tai Mijasin suunnasta saapuu Alhaurín el Grandeen, ottaa matkailijat vastaan suuri liikenneympyrä, jossa kaupungin nimi lukee hevosen kokoisilla kirjaimilla – aivan kirjaimellisesti. Jokainen liikenneympyrän ohi ajanut on varmasti nähnyt viereisen kukkulan laella seisovan hylätyn, osittain raunioituneen rakennuksen, joka muistuttaa vanhan linnan tornia. Moni on varmasti myös miettinyt, että mikähän tuo mahtaa olla.
Kuten arvata saattaa, kansan suussa tarinoita liikkuu monenmoisia. Yksi melko yleinen tarina kertoo, että joku saksalainen miljonääri rakennutti vaimolleen hulppeaa linnaa, mutta ennen kuin työt saatiin valmiiksi, rouva keräsikin kimpsunsa ja kampsunsa ja jätti miljonäärin. Eikä rahamies sitten koskaan saattanutkaan projektia valmiiksi.
Kaikkein hurjimmat tarinaniskijät saattavat innostua kertomaan jopa keskiajalle sijoittuvia tarinoita, mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Totuus on jokseenkin arkisempi – ja huomattavasti lähempänä tätä päivää.
Tornin nimi on Castillo de la Mota, ja sen syntyhistoria löytyy vajaan 30 vuoden takaa, vuodesta 1993. Alueelle oli suunniteltu laaja, tyylikäs asutusalue golfkenttineen ynnä muineen. Nyt yksinäisenä kukkulan päällä seisova ja hiljalleen ränsistyvä torni jäi kuitenkin ainoaksi rakennukseksi, joka alueelle saatiin edes osittain pystyyn. Rakennustyöt keskeytyivät espanjalaisittain varsin yleiseen syyhyn: rahoituksen kanssa tuli ”komplikaatioita”.
Torneja piti alueelle tulla kaikkiaan viisi. Tämän ainokaiseksi jääneen oli tarkoitus toimia alkuvaiheessa alueen asuntojen myyntikonttorina. Tornin sisältä löytyy myös valtava betoninen vesisäilö. Sinne oli tarkoitus varastoida vettä mm. golfkentän kastelua varten. Toisin kuitenkin kävi.
Nykyisellään tornin ulkoasua voisi kai kuvailla samaan aikaan sekä luotaantyöntäväksi että kiehtovaksi. Annoimme kiehtovuuden voittaa ja kävimme katsomassa miltä tornissa näyttää. Sinne nimittäin pääsee sisään, vaikka ei ehkä uskoisi.
Tornin alaovella on toki rautaristikko, mutta se on auki. Vanha espanjalainen viisaus (kuulemma) sanoo, että ’jos ovi on auki, siitä voi mennä’. Emmekä todellakaan olleet ensimmäisiä.
Tornin sisällä näyttää siltä, että paikallinen nuoriso lienee käyttänyt sitä kokoontumispaikkanaan jo jonkin aikaa. Varovaisuutta on syytä noudattaa, sillä vaikka osa ulkoseinien aukoista on suojattu rautaristikoilla, on tornissa kosolti mahdollisuuksia itsensä telomiseen pahastikin. Rappusissa ei ole kaiteita, hissikuilu on täysin avoin, jne.
Seiniä peittävät monin paikoin graffitit, lattiat ovat katoista ja seinistä peräisin olevan tiilisilpun peitossa ja kaljapulloja on luonnollisesti rikottu sinne tänne.
Rähjäisyydestään huolimatta torni paljastaa, että suunnitelmat ovat olleet hienot. Koristeelliset rakenteet yhdistyvät upeisiin maisemiin, jotka huipulta avautuvat. Sääli että homma on jäänyt kesken.
Janne Leipijärvi