Lukuaika: Mijasissa aletaan ampua villisikoja

Mijasissa aletaan ampua villisikoja

Villisioista on tullut merkittävä ongelma monilla alueilla, myös Mijasissa ja Fuengirolassa.

Normaalisti vuorilla viihtyvät villisiat ovat alkaneet vallata elintilaa ihmisasutusten keskeltä. Jatkuvasti lisääntyvässä määrin villisikoja näkyy tonkimassa roskiksia ja istutuksia.

Villisikojen invaasioon on kaksi merkittävää syytä. Ensimmäinen on montaa muutakin ongelmaa aiheuttava kuivuus. Kuivuuden vuoksi villisiat eivät löydä ruokaa normaaleilta asuinalueiltaan, minkä vuoksi ne vaeltavat ihmisten lähelle mm. roskiksia tonkimaan.

Toinen syy on se, että lisääntyvässä määrin esimerkiksi Mijasissa vuorilla on erilaisia työmaita, mikä laittaa villisiat myös liikkeelle.

- Mainos -

Niinpä villisiat ovat entistä useammin kaupunkialueilla. Ne aiheuttavat vahinkoja ja vaarantavat liikenteen ohella myös ihmisten turvallisuutta.

Vaaroja ihmiselle

Villisikauros voi painaa yli sata kiloa ja sillä on pitkät terävät kulmahampaat. Sanomattakin on selvää, että jos ihminen joutuu sen hyökkäyksen kohteeksi, siinä saattaa käydä huonosti.

Villisiat aiheuttavat myös liikenneonnettomuuksia, kun ne ylittävät esimerkiksi moottori- ja maanteitä.

Villisikaongelmaa pahentaa se, että ne ovat erittäin nopeita lisääntymään. Suotuisissa olosuhteissa naaras voi synnyttää kerralla jopa yli kymmenen porsasta.

Kovat keinot

Monissa kaupungeissa asukkaat ovat nostaneet lisääntyvässä määrin ääntään vaatiessaan viranomaisten puuttumista ongelmaan. Andalusian itsehallinto on ilmoittanut, että vastuu asiassa kuuluu kullekin kaupungille tai kunnalle. Se ohjeistaa kaupunkeja joko itse tai valtuuttamansa toimijan kautta pyydystämään ja tappamaan ongelmia aiheuttavia villisikoja, eläinsuojelulain puitteissa.

Mijasin kaupunki on nyt tarttunut ongelmaan palkkaamalla yksityisen toimijan pyydystämään villisikoja kaupunkialueelta ja ampumaan kiinniotetut yksilöt.

- Mainos -

Lähde: Diario Sur

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...