Fuengirolan katukuva on taas alkanut täyttyä tutuista talviasukkaista. Rantoja kansoittaneet lomalaiset ovat palanneet omiin arkirutiineihinsa, ja me jäljelle jääneet voimme jälleen nauttia lisääntyneistä parkkipaikoista. Himoautoilijana oma stressitasoni on laskenut huomattavasti.
Tänä kesänä uiminen jäi väliin, vaikka uimarannat ja uima-altaat yrittivät kovasti houkuttella. Minua kiehtovat enemmän vuoret, metsät ja solisevat purot. Onneksi Aurinkorannikolta löytyy näitäkin luontoelementtejä meille ei-niin-rantaihmisille.
Kesäni sujui pitkälti maaseudun rauhassa. Rauha on kuitenkin suhteellinen käsite, kuten kyläni viikon kestänyt feria todisti. Se oli todellista juhlahumua flamencoineen, teknomusiikkeineen, kasaritansseineen ja ysäriviboineen. Koko juhlan huipensivat vaahtobileet, jotka saivat kaikkien suupielet kääntymään ylöspäin nykypopin säestyksellä.
Sää pysyi suurimman osan kesästä kuivana, mutta Käärijän keikalla satoi. Sohailin linna on upea paikka festareille, ja sen historiallinen miljöö yhdistettynä moderniin musiikkiin luo unohtumattoman tunnelman. Euroviisu-huumassa Käärijän vihreä värikoodi oli selvästi tarttunut faneihin. Itsekin olin varustautunut teemaan kiinakaupasta ostetulla vihreällä rannekorulla. Toivoin sateen loppuvan ja odotin legendaarista vihreää boleroa. Toinen toiveistani toteutui, mutta bolero jäi näkemättä. Harmi.
Kesän aikana ihailin ja ihmettelin, kuinka erilaiset musiikkityylit ja festarit yhdistävät ihmisiä. Oli huikeaa nähdä, kuinka eri kulttuurit ja aikakaudet sulautuivat yhteen. Ihmiset viihtyivät yhdessä yhteisten kokemusten äärellä, taustoistaan tai mieltymyksistään riippumatta. Tämä moninaisuus toi kesääni erityisen sävyn.
Loading ...
