Málagan lentokentällä jonokaaos – maailmanlaajuinen sotku vaikuttaa Espanjan lentoihin

Maailmanlaajuinen tietoliikennevika sotkee myös Espanjan lentoliikennettä.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
1 min lukuaika
Málagan lennot myöhästelevät perjantaina tietoliikennevian vuoksi.

Koko maailmaa koetteleva laaja tietotekninen vika heijastuu myös Espanjan lentokenttien toimintaan.

Medialähteiden mukaan yksi pahiten kärsineistä on Málagan lentokenttä Espanjan Aurinkorannikolla, missä on perjantaina (19.7.) raportoitu valtavista jonoista ja kaaosmaisesta lähtöselvityksestä.

Espanjan lentokenttäoperaattori Aena tiedotti perjantaina aamupäivällä, että toistaiseksi Málagan kentällä lennot sujuvat kutakuinkin normaalisti. Lentotoimintaa ei ole siis jouduttu keskeyttämään, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt United, Delta ja American Airlines määräsivät koneensa pysymään kentillä kaikkialla maailmassa.

Aenan mukaan myöhästymisiin on silti syytä varautua niin Málagassa kuin muillakin Espanjan lentokentillä.

- Mainos -

Euroopan suurin halpalentoyhtiö ja Málagan kentän ykkösyhtiö Ryanair tiedotti, että tietokonevika häiritsee sen lentojen lähtemistä useissa paikoissa.

Repsolin huoloasemillakin ongelmia

Perjantain vastaisena yönä ympäri maapalloa iskenyt tietoliikennekatkos johtui amerikkalaisen tietoturvayhtiön CrowdStriken virheellisestä virustorjuntapäivityksestä. Kyse ei ole viranomaisten mukaan siis tahallisesta kyberhyökkäyksestä.

Ongelmiin ovat Espanjassa joutuneet myös muun muassa Repsol-huoltoasemat ja pankit.

Vikaa korjataan parhaillaan maailmanlaajuisesti.

Suomessa Finavia ilmoitti, että globaalilla IT-häiriöllä ei vaikutuksia Finavian lentoasemien toimintaan, mutta muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Finavian lentoasemat – kuten Helsinki-Vantaa ja Pirkkala – toimivat normaalisti.

Espanjaan lennetään suoraan Suomesta Helsinki-Vantaalta ja Pirkkalan kentiltä.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *