Suomen pääministerin paikalle halutaan kiivaasti. Se on poliitikolle kuin kruunaus kansanedustajan työlle ja takaa oman paikan maan poliittiseen historiaan.
Pääministeriys edellyttää yleensä, että puolue voitta vaalit ja puheenjohtajasta tulee hallitustunnustelujen jälkeen pääministeri.
Varsinainen työ valtioneuvoston ylimmän vallan käyttäjänä onkin ihan muuta kuin äkkiseltään ajattelisi. Se ei ole Timo Soinin nimittämä hillotolppa. Ei sinne päinkään.
Se on työtä vuorotta ja yleensä hankalaa sellaista. Pitää tehdä ikäviä päätöksiä ja olla valmiina perustelemaan niitä vuorokaudet ympäriinsä.
Jos pääministeri on kireä ja väsynyt, eikä jaksa vastata perusteellisesti kaikkiin toimittajan kysymyksiin, on hänestä tullut ylimielinen ja ties mitä.
Ministerien lähes kaikkia tekemisiä säestää vielä someraivo teet niin tai näin. Eikä kyse ole miehestä tai naisesta, puolueesta tai persoonasta. Kaikki pääministerit puolueväriin katsomatta joutuvat samaan myllyyn.
Hengissä siitä selviää, mutta mehut puristettuna. Kysymys itseltä kuuluu: oliko pesti kaiken pyrkimisen väärtti?
Moni varmasti vastaa, että ei ollut. Siksi kai kolme viime pääministeriä lähti kansainvälisiin tehtäviin ja yksi, Juha Sipilä jäi riviedustajaksi.
Niin Jyrki Kataisella, Alexander Stubbilla kuin Sanna Marinilla on omanlaisensa kokemus pääministeriydestä. Tuntemuksia kuitenkin yhdistää työn mieletön vaativuus.
Kataiseen jätti jäljet se, että hänen johtamansa kuuden puolueen hallitus oli mahdoton johdettavaksi. Kompromissien kompromissit vesittivät päätökset. Työelämän uudistukset jäivät. Finanssikriisi painoi julkisen talouden miinukselle. Suunta on jatkunut kiihtyvänä näihin päiviin asti, eikä loppua näy.
Urheilullisuus, rentous ja itsevarmuus nostivat Stubbin pääministeriksi. Kun hän tehtävää hoiti, noista ominaisuuksista tulikin taakka. Polvihousupääministeri, jolle ei riitä urheiluharrastukseltaan aikaa pääministeriviran hoitamiseen.
Ylimielinen paska, jolle prosenttiluvutkin ovat hepreaa.
Jos Stubb olisi istunut oopperassa ja käynyt maakuntakierroksilla tehdassaleja ihastelemassa, ei kukaan olisi moittinut. Kun poikkeaa odotetun kaltaisesta käytöksestä, poliittisten kilpailijoiden ja kansalaisten sietokyky laskee nollaan.
Mission Impossible, moni edellä mainituista ja tulevista varmasti sisimmässään huokaa.
Ihan oma lukunsa on Sanna Marin, josta kehkeytyi kansainvälinen julkkis ja supertähti ja jolla on Instagramissa miljoona seuraajaa.
Suuri kiinnostus koitui taakaksi, josta hänen on ihan turha pyristellä eroon. Marin koki varmasti, että hänen juhlimisestaan uutisointi menin yli hyvän maun rajan. Näin varmasti olikin. Pitää kuitenkin muistaa, että suurella suosiolla ja mediajulkisuudella on aina kääntöpuolensa.
Ei se mikään ihme ole, että Marin otti ja lähti kansainvälisiin tehtäviin. Mitta tuli täyteen, kuten Stubbilla ja Kataisella aiemmin.
Marin rahastaa nyt amerikkalaisyhtiön välittämillä puhujakeikoilla ja Tony Blairin säätiön strategisena neuvonantajana. Palkka on yli 50 000 euroa kuussa, ja päälle tulevat tuhdit puhujapalkkiot.
Kelpaa siinä lennellä bisnesluokassa, istua limusiinin kyydissä ja illallistaa maailmantähtien seurassa. Huonomminkin olisi voinut käydä.
Loading ...
