Lukuaika: Lukemattomien laulujen taustavoima

Lukemattomien laulujen taustavoima

Jokainen suomalainen on kuullut Irma Tapion laulavan. Väite voi kuulostaa lennokkaalta, mutta pitänee paikkansa ainakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Olen Suomen toiseksi eniten levyttänyt laulaja. Ykkösenä on Irina Milan, jonka kanssa olemme tehneet paljon töitä yhdessä, Irma Tapio kertoo.

Jos tieto tulee jostain syystä yllätyksenä, saattaa se hyvinkin johtua siitä, että Irma Tapio on tehnyt uransa ennen kaikkea kirkkaimpien valokeilojen reunamilla, taustalaulajana.

Irma Tapio itse laskee ammattimaisen laulu-uransa alkaneen vuonna 1965, vaikka yleisölle laulaminen alkoi jo paljon aiemmin, muun muassa legendaarisessa Markus-sedän lastentunti ohjelmassa jo 50-luvulla.

- Mainos -

Ääni Finnhitsien taustalla

Irma Tapion ääntä kuullaan lähes 2000 kappaleen taustalla. Erillisiä raitoja on vielä enemmän.

– Kaikkiaan olen nauhoittanut noin 5000 eri raitaa. Joihinkin kappaleisiin laulettiin taustat kaksi- tai kolmeäänisesti, joten yhteen kappaleeseen nauhoitettiin useampi raita, hän selventää.

Suuri osa Irma Tapion taustalauluista löytyy ns. Finnhits-kappaleista. Finnhits-kokoelmalevyjä julkaistiin 70- ja 80-luvuilla ja niitä myytiin kuin saippuaa.

Finnhitsit olivat pääosin käännösiskelmiä, jotka olivat tuolloin kovassa huudossa. Ammattimaisten taustalaulajien joukko oli rajallinen, joten kysyntää riitti.

– Kun joku kappale iski läpi, halusivat kaikki levy-yhtiöt tehdä siitä oman versionsa ja välillä mentiin pitkin Helsinkiä studiolta toiselle ja laulettiin samat taustat eri artisteille, Irma Tapio muistelee hymyillen.

Satojen ja taas satojen levytettyjen kappaleiden joukosta nousee mieleen tietysti paljon erityisen mieleisiä hittejä. Mutta kun Irma Tapiolta pyytää kolmen suosikkikappaleen listaa, tulee ensimmäinen kuin apteekin hyllyltä pari seuraavaakin aika nopeasti.

– Ensimmäisenä tulee mieleen Markku Aron Etsin kunnes löydän sun. Toinen on Katri Helenan Katson autiota hiekkarantaa ja kolmanneksi voisin nostaa Lea Lavenin kappaleen Niin.

- Mainos -

Ei liene sattumaa, että esimerkiksi juuri Markku Aron kappale Etsin kunnes löydän sun käy malliesimerkistä, kuinka oleellinen osa kappaletta taustalaulu voi olla. Kuuntelepa huviksesi tuo kappale, ja kuvittele se ilman Aron äänen vierellä soivaa naisääntä. Joka on Irma Tapion.

Euroviisuhuumaa

Myös Euroviisut ovat olleet isossa roolissa Irma Tapion uralla. Ensinnäkin, noilta estradeilta hänen taustalaulettavakseen päätyi koko joukko käännösiskelmiä.

– Jossain vaiheessa oppi jo kuuntelemaan Euroviisuja sillä korvalla, että pystyi melko varmasti arvioimaan, että ”tämä menee Dannyn levytettäväksi, tuo menee Tapani Kansalle”, ja niin edelleen, Irma Tapio kuvailee.

Mutta on hän itsekin päässyt kokemaan kansainvälistä euroviisuhuumaa lavalta käsin. Vuonna 1976 Tapio oli Fredin taustalla esittämässä kappaletta Pump Pump Haagissa, Alankomaissa. Sijoitus 18 osallistujamaan joukossa oli 11. ja pisteitä kertyi 44.

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1978, Tapio lauloi Pepe Willbergin kanssa Seija Simolan taustalla Pariisin euroviisufinaalissa. Kappale oli Anna Rakkaudelle Tilaisuus ja sijoitus 20 maan joukossa 18.

Euroviisuihin liittyy myös mielenkiintoinen anekdootti seuraavan polven pop-tähdistä. Kun Pump Pump -kappaletta vuonna 1976 harjoiteltiin Euroviisuihin, harjoitukset tavattiin pitää Fredin kotona. Irma Tapion tytär Nina Tapio oli tuolloin 4-vuotias ja Fredin tytär Hanna-Riikka Siitonen oli vuoden vanhempi.

– Tytöt tapasivat ja tutustuivat ensikertaa noiden euroviisuharjoitusten yhteydessä. Ninasta oli kiva lähteä harjoituksiin mukaan, kun ”siellä on se tyttö, jolla on paljon leluja”, Irma-äiti muistelee hymyssä suin.

- Mainos -

Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen perustivat myöhemmin yhdeksi 90-luvun suurimmista pop-ilmiöistä muodostuneen Taikapeili -duon, joka nousi maineeseen jo debyyttisinglellään Jos sulla on toinen.

60-luvun huumaa

Vaikka Irma Tapion aktiivisimmat lauluvuodet ovatkin jo taakse jäänyttä elämää, on musiikki edelleen lähellä hänen sydäntään. Fuengirolassakin hän on parhaillaan esiintymismatkalla.

Lue myös: Back to 60´s – Viisi iltaa 60-luvun musiikkia

– Meillä on Kati Borg-Penttilän ja Eeva-Leena Pokelan kanssa yhdessä The Sixties Blondies niminen trio, jonka perustimme vuonna 2012. Esitämme nimen mukaisesti 60-luvun tyttöbändimusiikkia. Varsinkin amerikkalaiset tyttöbändit ovat hyvin edustettuina, mm. The Ronettes, Marvelettes ja Shirelles, laulaja luettelee.

Fuengirolassa The Sixties Blondies esiintyy osana viisipäiväistä Back to the Sixties tapahtumaa, joka valtaa ravintola Kukon lavan keskiviikosta 1.11. aina sunnuntaihin 5.11.

– Meitä on tapahtumassa kaikkiaan kuusi bändiä tai artistia, ja jokainen esiintyy jokaisena iltana, mutta teema vaihtuu päivittäin, Irma Tapio kuvailee mielenkiintoista konseptia.

– Kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan kultaisen 60-luvun meininkiä. Luvassa on vauhtia, menoa, iloa ja meininkiä, hän vinkkaa.

Kuka?

  • Irma Tapio
  • 77v
  • Kotoisin Helsingistä
  • Suomen toiseksi eniten levyttänyt laulaja
  • Laulanut ammatikseen vuodesta 1965
  • Ollut edustamassa Suomea Euroviisuissa kahdesti
  • Laulaa myös Uuno Turhapuro elokuvien tunnuskappaleessa Uuno on numero yksi.

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, kuva: Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...