perjantai, maalis 29, 2024

Lions aloitti Liga Surin säälimättömästi

Kaikista kolmesta Leijona-joukkueesta koottu edustuskokoonpano oli kauden avauksessa täysin pitelemätön.

Liga Sur pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Sancti Petrin kotihallissa Chiclanassa. Ensimmäisen turnausviikonlopun jälkeen näyttää siltä, ettei fuengirolalaisille löydy pysäyttäjää.

Leijonat nousi välittömästi omaan kastiinsa. Lions voitti kaikki kolme otteluaan yhteismaalein 35-4.

– Ja tämä on se kovempi liiga. Toivottavasti myös muut joukkueet alkavat satsata pelaajiin, toivoo Lionsin joukkueenjohtaja Jari Nyman.

Nyman myöntää, että hänenkin korviinsa on jo kantautunut huhuja, että Liga Anadalucía vaikuttaa mielenkiintoisemmalta, koska Leijonat pelaavat siinä kolmella joukkueella, niin ottelut ovat tasaisempia.

- Mainos -

Sancti Petrin piti olla ennakkoon yksi liigan ennakkosuosikeista, mutta viime viikonlopun perusteella seura saa keskittyä taistelemaan ykkössijasta vain Andalusian liigassa, vaikka sekään ei tule olemaan helppoa Leijona-joukkueita vastaan.

Ketju per joukkue

Lions edustusjoukkue koostui tällä kertaa tasapuolisesti niin Lionsin, Baronan kuin Vikingsien pelaajista eikä välttämättä seuran kaikista parhaista pelaajista. Jokaisesta joukkueesta oli mukana yksi ketju.

– Se tehtiin tasapuolisuuden vuoksi, Nyman sanoo.

Maalivahteja seura ei saanut mukaan kuin yhden, Petri Rantasen. Mutta kuten tilastot kertovat, niin Rantanen hoiti paikkansa moitteettomasti.

– Meillä oli kolme maalivahtia töissä, kaksi Suomessa ja yksi sairaana. Vastaisuudessa pelaamme useammalla veskarilla, Nyman lupaa.

Lionsin suurin haaste Liga Surissa tulee olemaa seura itse ja sen pelaajat. Löytyykö seuran sisältä tarvittava määrä pelaajia, jotka sitoutuvat myös Liga Suriin.

Viime vuonna runkosarjan voittaja Lions hävisi loppuottelussa HC Alguilasille, kun Leijonat saivat kokoon vain torsojoukkueen. Playoffseissa jokaisella pelaajalla pitää olla pelattuna määrätty määrä runkosarjan otteluita.

- Mainos -

Leijonat aloitti turnauksen kotijoukkuetta Sancti Petriä vastaan. Ensimmäisessä erässä Lions vielä haki itseään, vaikka tanskalainen 52-vuotias ikämies Lars Bach Christensen siirsi fuengirolalaiset 1-0-johtoon ajassa 5.26.

– Christensen on pelannut 12 vuotta ammattilaisena ja kuului aikoinaan maajoukkueen kokoonpanoon, Nyman muistuttaa.

Lionsin valmennus muutti kokoonpanoa puoliajalle, ja toisella jaksolla nähtiin jotain tuttua. Joukkueen kapteeni Teemu Rastas iski hattutempun, mikä varmisti Lionsin voiton kotijoukkueesta maalein 5-1.

Glimhed taas kärjessä

Seuraavaksi vastaan asettui Troyanos de Villarrobledo. Seura oli lähtenyt matkaan todella nuorella kokoonpanolla. Joukkueen 11 pelaajasta kahdeksan oli juniori-ikäistä.

Lions ei naskaleita kunnioittanut, vaan takoi näytösluonteisesti 20 maalia päästämättä yhtään omiin. Pääosaan nousi ruotsalainen Simon Glimhed, Liga Andalucían maalipörssin johtaja, jonka mailasta lähti tehot 7+1. Apuja Glimhed sai Christensenilta. Tanskalainen merkkautti pöytäkirjaan yhden maalin ja seitsemän syöttöä.

Glimhedistä on tulossa Christensenin kanssa oivallinen tutkapari täksi kaudeksi. Tilastomerkintöjen mukaan kaksikko oli pahanteossa (maali+syöttö) turnauksen aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Päivän viimeinen vastustaja tuli Murciasta. Tiburones de Cartagena kaatui 10-3. Sen jälkeen jäi enää jäljelle laskea yhteen, montako pistettä Rastas, Glimhed ja Christensen takoivat turnauksessa yhteensä.

- Mainos -

Pistepörssiä johtaa Glimhed tehoilla 10+2=12, häntä seuraa Christensen 3+8=11 ja kolmantena on Rastas 9+0.

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...