Blogi

Lihaa lautaselle

 

Tiedätkö kuinka paljon vuodessa syöt lihaa? Minä tiedän. Tiedän, koska luin juuri Lihatiedotuksen (kyllä, sellainen on olemassa) tiedotteesta. Sinä syöt 78,5 kiloa lihaa vuodessa. Äläkä ala yhtään väittää, että olet kasvissyöjä tai jotain muuta vastaavaa. Sinä syöt tilaston mukaan melkein 80 kiloa lihaa vuodessa, ja niin syön minäkin.

Nopealla laskutoimituksella voidaan todeta, että se tekee noin 220 gramma joka päivä. Toisin sanoen iso grillipihvi joka ikinen päivä. Kuulostaa aikamoiselta. Ja kun tähän huomioidaan se, että kasvissyöjiä toki oikeasti on (olen tavannutkin), niin meille lihansyöjille lankeaa vieläkin enemmän taakkaa.

Sitä voisi kuvitella, että tuollaisella lihastelulla irtoaisi kärkipään sijoitus eurooppalaisessa vertailussa, vaan väärinpä kuvittelisi. Itse asiassa Suomi jää jopa alle eurooppalaisen keskiarvon.

No eipä mitään, kyllähän me ainakin ruotsalaiset parsanpurijat pesemme. Vaan ei, tappiolle jäädään ruotsalaisillekin.

Mutta onneksi sentään on Espanja. Kevyine välimerellisine ruokavalioineen isäntäkansamme näyttää varmasti melko köykäiseltä suomalaisen äijämätön rinnalla.

Ja taas ei, jopa varsin ISO EI. Piti nimittäin oikein hieraista silmiä, kun tilaston mukaan espanjalaiset löivät pöytään tuoreimman tilaston kovimmat lukemat: 108,8 kiloa lihaa per sierainpari. Se tarkoittaa yli 300 grammaa joka päivä, joka ikinen espanjalainen. Jotakuinkin 5.100.000.000 kiloa vuodessa. 5,1 miljardia kiloa. Alkoi vähän närästää.

Mutta jos tämän haluaa ajatella positiivisesti, ja miksei haluaisi, niin Suomen ja Espanjan välisen eronhan voi ajatella niin, että kun tilaat ravintolassa entrecôte-pihvin, niin Espanjassa saat 100 grammaa isomman. Nyt tuli nälkä.

Janne Leipijärvi

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Auts!

  Älkää olko huolissanne jos näitte minun klenkkaavan etutassu kiinakaupasta ostetussa...

Viikon kysymys

Miten suhtaudut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203