Kuumuus tappaa ikäihmisiä Aurinkorannikolla – mutta tänä kesänä vähemmän kuin viime kesänä

Kuumuuden aiheuttamien kuolemien määrän laski alle puoleen viimevuotisesta. Samaan aikaan sydänkesän keskilämpötila laski myös hieman.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
3 min lukuaika
Kuumuus vaatii vilvoittelua.

Espanjan terveysviranomaiset ovat julkaisseet mielenkiintoisen tilaston kesäkuukausien kuumuuden aiheuttamista kuolemantapauksista. Ainakin tilastojen – ja niiden laatijoiden – mukaan pienikin lämpötilan lasku näyttää vähentävän kuumuuden aiheuttamia kuolemantapauksia selvästi.

Vaikka kesä 2024 on ollut Aurinkorannikolla erittäin kuuma, se on ollut kuitenkin hieman vähemmän kuuma kuin kesä 2023. Keskimääräisen lämpötilan lasku näkyy myös kuumuuden aiheuttamien kuolemien selvänä laskuna. Pudotusta on ollut peräti yli 50%.

Nämä tiedot ilmenevät tilastoista, joita pitää Espanjan tiedeministeriön alaisuudessa toimiva tutkimuslaitos Instituto de Salud Carlos III. Laitos on kerännyt kyseistä dataa vuodesta 2015 alkaen.

Kuumuus ja kuolleisuus laskivat

Verrattaessa tätä ja viime kesää, voidaan havaita että sekä lämpötila että kuumuuden aiheuttamien kuolemantapausten määrä ovat laskeneet.

- Mainos -

Kesä 2023 oli Aurinkorannikolla ja Málagan maakunnassa ylipäätään erittäin kuuma. Heinäkuussa 2023 Málagan alueen vuorokauden keskilämpötila oli 29.4°C. Kuukauden aikana kuumuuden aiheuttamia kuolemantapauksia kirjattiin maakunnassa 51 kappaletta. Elokuussa 2023 keskilämpötila oli 28.9°C ja kuumuuden aiheuttamia kuolemia 41.

Kesä 2024 on myös ollut kuuma, mutta ei aivan yhtä kuuma. Málagan tilastoitu keskilämpötila tämän vuoden heinäkuussa oli 27°C ja sen aikana kuumuuteen kuoli 17 ihmistä. Elokuun keskilämmöksi kirjattiin 28,8°C ja kuukauden aikana kuumuuteen kuolleita oli 27.

Kesän helteisimpien kuukausien aikana kuumuuteen kuoli Málagan provinssissa siis viime vuonna 92 henkeä ja tänä vuonna 44 henkeä. Pudotusta on prosentuaalisesti peräti 52%.

Pääkaupungissa on kaikkein synkintä

Andalusia on Espanjan eteläisimpänä itsehallintoalueena luonnollisesti alttiina kuumalle säälle, mutta toisaalta meren läheisyys hillitsee jonkin verran tukahduttavimpia kuumuusaaltoja, verrattuna sisämaahan.

Siksi ei liene suuri yllätys, että koko Espanjan mittakaavassa kuumuus on vienyt ihmisiä eniten hautaan Madridissa.

Pääkaupungissa tämän vuoden heinä-elokuussa kuumuuteen kuoli 459 ihmistä.

Yksi selittävä tekijä on toki myös suuri väkimäärä. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea.

Kaikista Madridin kuolemantapauksista kuumimpina kesäkuukausina peräti 6,3% johtui nimenomaan kuumuudesta. Esimerkiksi Málagassa vastaava luku oli vain 2%.

- Mainos -

Seniorit ovat riskiryhmä

Kuten olettaa sopii, korkea ikä on keskeisin altistava tekijä kuumuuteen kuolemisessa. Tilastojen mukaan vuoden 2023 kesällä kuumuuteen kuolleista 88,7% oli yli 65 vuotiaita. Tänä kesänä osuus nousi peräti 91,2 prosenttiin.

Sukupuolijakauma osoittaa, että naisia kuolee kuumuuteen enemmän kuin miehiä. Sukupuoli ei kuitenkaan ole yksiselitteinen tekijä, sillä kuumuuteen kuolleissa on enemmän naisia siitä yksinkertaisesta syystä, että yli 65 vuotiaassa väestössä on naisia selvästi enemmän kuin miehiä.

Koko Espanjassa kuoli viime vuoden 2023 aikana hieman yli 3000 ihmistä kuumuuden seurauksena. Tämän vuoden kokonaismäärän pelätään nousevan korkeammaksi. Vertailun vuoksi, Suomessa arvioidaan vuosittain 100-200 ihmisen kuolevan kuumuuteen.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *