Juhana Vilhelm Snellman korosti yhteiskuntakriittisen ja ruotsinkielisenä ilmestyvän Saima-lehtensä näytenumerossa vuoden 1843 lopulla ja lehden kirjoituksissa sitkaasti suomen kielen aseman ja suomenkielisen kirjallisuuden luomisen tärkeyttä. Snellman vaati suomen kielen edistämistä kansan sivistystason nostamiseksi.
Hän antoi ymmärtää, että ilman kansalliskirjallisuutta ei ollut kansallista sivistystäkään ja että kansa ilman kansallista sivistystä oli tuomittu tuhoutumaan ja häviämään kansakuntana.
Kului kuitenkin muutama vuosikymmen ennen kuin ensimmäinen suomalainen romaani näki päivänvalon.
150 vuotta sitten keväällä vuonna 1870 ilmestyi neljänä vihkona ja vuonna 1873 kirjana Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Ensimmäinen suomalainen romaani on kansankuvaus ja osa kansallista identiteettiämme, mutta myös selviytymistarina.
Uurastaminen, sitkeys, periksiantamattomuudella vaikeuksien voittaminen – siinä veljesten sanoma meille tänäänkin. Lukutaito ja itsensä sivistäminen olivat tie parempaan huomiseen.
Voisit tykätä myös
Luin Seitsemän veljestä uudelleen sen ilmestymisen juhlavuoden innoittamana. Nuoruudessa luettu romaani oli kuin uudesti syntynyt.
Nyt kypsemmässä iässä huomasin ajattelevani kertomusta suhteessa yhteiskunnallisten olojemme muutokseen, kehittymiseen ja Suomea ja suomalaisia kuvaavana teoksena. Kirjana, jossa Kivi taidokkaasti kuvaa eripurankin jälkeen yhteenkuuluvuutta sisäisten ja ulkoisten haasteiden keskellä. Myös perusarvot ovat puheenparressa virtana mukana.
Teosta kirjoitettaessa ei suomen kieli ollut vielä vakiintunut, puuttui kaunokirjallinen perintö. Snellmanin esittämät kieleen ja sen käyttöön liittyvät sivistysajatukset eivät vielä olleet toteutuneet.
Kansalliskirjailijallamme Aleksis Kivellä ei ollut esikuvia. Hän ilmiselvästi nautti sanoista, niitä kehitteli ja repsakkaasti käytti. Raamattu, ruotsinkieli, vanha kirjasuomi, murteet, puhekieli … Kiven sanalähteet olivat moninaiset. Hän kirjoittaa: ”monikoukullinen kataja” – tuollaiseksi koen myös kielenkäyttönsä. Omaperäistä ja ilmeikästä.
Kiven tekstissä piirtyvät suomalalainen maisema ja kaunis luonto oivasti. Samanaikaisesti lukija iloitsee siitä, että veljekset aina lopulta toimivat järkevästi yhteiskunnan ja luonnon välillä. Jukolan ja Impivaaran tanhuvilla kasvavat veljesten osaaminen ja ymmärrys, arkirealismi.
Uraauurtava kirja loi perustan suomalaiselle kansankuvaukselle ja kirjallisuudelle.
Mainio ja monessa mielessä rikastuttava kirja sopii vielä tänäänkin suomalaisen lukea. Tai Aleksis Kiveä siteeraten: ”Kyllä siinä sydän likistyy…”.
Olipa asuinsijamme missä päin maailmaa tahansa ja äidinkielemme mikä tahansa, perustuvat identiteettimme, minä- ja maailmankuvamme kieleen ja sen osaamiseen. Lukeminen ja sen turvin itsensä kehittäminen kannattaa aina.
Tänään elämme keskellä mullistuksia, yhteisen maapallomme erilaisia kriisejä politiikasta ympäristöön. Hämmennystä, ahdistustakin aiheuttavat jokapäiväiset negatiiviset uutiset väkivallasta kahtiajakoihin, piittaamattomuudesta kanssaihmisten syrjäytymiseen.
Maailmassamme epävarmuus on käsin kosketeltavaa eikä vain pandemian aiheuttamaa.
Nyt ja jatkossa kyse on yhdessä selviytymisestä, yhteisöllisyydestä. Siitä oli kyse myös Aleksis Kiven kirjoittamassa Seitsemässä veljeksessä.
Veljyetkin sen opettavat: vastoinkäymisistä selvitään yhdessä.
KIMMO KAJASTE
Kirjoittaja on Suomi-Seuran ensimmäinen varapuheenjohtaja, maakuntaneuvos ja entinen päätoimittaja
Loading ...
