perjantai, maalis 29, 2024

Koulua ja kerhoa Fuengirolassa

-Meillä kaikki toiminta lähtee siitä, että koulutetut ammattilaiset hoitavat tehtävät. Oli sitten kyse iltapäivän liikuntakerhosta tai matematiikan tunneista, aina paikalla on ammattilainen, vakuuttaa koulun johtaja Sami Lassila.

Lukuaineiden lisäksi Kotikoulussa panostetaan myös taito- ja taideaineiden opettamiseen.

-Meillä tehdään kuvataidetta ja käsitöitä paljon. Joka päivä on myös liikunta- ja musiikkituokio.
Myös Tuiskulassa lasten kynät, liidut ja vesivärit ovat ahkerassa käytössä.

Kotikoulussa ja Tuiskulassa panostetaan taito- ja taideaineisiin.

-Tuiskulassa sovelletaan Montessori -metodia. Sen perusteisiin kuuluu, että lapsen omia mielenkiinnonkohteita seurataan ja niiden pariin kannustetaan. Me kunnioitamme lapsen halua ja intoa oppia. Sitä kautta onnistumisen iloa tulee päivittäin ja lapsen itsetunto vahvistuu, kertoo Tuiskulan vetäjä Tuisku Pekkarinen.

- Mainos -

Tuiskulassa on tänä syksynä otettu käyttöön kuukauden sana. Syyskuun sanana on ollut hortonomi. Hortonomin työtä ja siihen liittyvää maailmaa on tarkasteltu eri näkökulmista.

-On suorastaan uskomatonta, kuinka hyvin lapset ovat oppineet tunnistamaan kaikki kasvit, joita näemme matkalla lähipuistoon. Hopeapoppelit, kiinanruusut, oleanterit ja leipäpuut ovat kaikki tuttuja kasveja.
Syyskuun lopussa Tuiskulan lapset saavat omin sanoin määritellä, mikä on hortonomi. Näitä määritelmiä julkaistaan Fuengirola.fi lehdessä.

Iltapäiväkerho alkaa

Uutena toimintana Kotikoululla alkaa lokakuun alussa iltapäiväkerho. Se on kaikille avoin kerho joka arkipäivä klo 14-16.

-Kerhoon voi tulla kuka tahansa kouluikäinen, ei siis tarvitse olla meillä oppilaana, Lassila huomauttaa.

Myös Tuiskulassa kokeillaan uusia mahdollisuuksia. Lapset voivat jatkossa osallistua myös puolipäiväkerhoon joko klo 9-12 tai 12-15. Puolipäiväkerho on luonnollisesti kokopäiväistä edullisempi. Syys- ja lokakuun ajan päiväkerhoa voi kokeilla viikon ajan tarjoushinnalla.

Kotikouluun ja Tuiskulaan voi ilmoittautua milloin vain ja minkälaiseksi ajaksi tahansa. Ilmoittautumisohjeet, kaikki Kotikoulun hinnat ja muut tiedot löytyvät osoitteesta www.fuengirolankotikoulu.fi . Kaikki koulun oppilaat ovat vakuutettuja tapaturmien varalta koulupäivän ja retkien aikana.

 

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...