Tällä viikolla paneuduin uutisaiheeseen, jonka mukaan noin kolmannes täällä Aurinkorannikon alueella myytävistä asunnoista päätyy ulkomaalaisille ostajille. Se on muuten aika paljon se.
On yksi asia kulkea pitkin Los Bolichesin kujia ja kuulla suomea puhuttavan vähän siellä sun täällä, mutta kokonaan toinen juttu, kun yli puolentoista miljoonan asukkaan metropolialueella kaikista asuntokaupoista joka kolmannessa asunnon ostaa ulkomaalainen.
Ulkomaalaisia asukkaitahan täällä on ollut aina paljon. Mutta se, että vuokraamisen sijaan noin moni sijoittaa merkittävän summan rahaa oman asunnon ostamiseen täältä, viittaa siihen, ettei ulkomaalaisten määrä ole ainakaan lähitulevaisuudessa laskemaan päin.
Esimerkiksi Fuengirolassa noin 38%, siis selvästi enemmän kuin joka kolmas, kaupungin virallisista asukkaista on ulkomaalaisia. Siis virallisista, kirjautuneista asukkaista. Jokainen voi arvailla tykönään, laskeeko vai nouseeko tuo prosentti, kun mukaan otetaan ne jotka viettävät täällä pitkiäkin aikoja, mutta eivät ole kirjautuneet kaupungintalolle.
Samansuuntaiset ovat tilastot myös monessa muussakin rannikon kaupungissa.
Koko Espanjassa – jokainen paikallinen takahikiäkin mukaan laskettuna – asukkaista noin 13 prosenttia on ulkomaalaisia. Suomessa monikulttuurisuuden kehtona pidetyssä Helsingissä ulkomaalaistaustaisia asukkaita on noin 16 prosenttia. Ja joillain meinaa tuokin luku tulla painajaisiin.
Tätä taustaa vasten kävin miettimään sitä, miten hienosti espanjalaiset kokonaisuudessaan meihin ulkomaalaisiin suhtautuvat. Varmasti jokainen meistä vähän kauemmin täällä asuneista on kohdannut myös nenänvartta pitkin katselua, mutta ylivoimaisen voittopuolisesti kohtelu on vähintäänkin ystävällistä.
Minä nostan hattua.
Loading ...
