Aiheutin taannoin jälkikasvulleni häpeän hetkiä tunnustamalla julkisesti, televisoidussa haastattelussa, että sunnuntait ovat minulle kalsaripäiviä. Ymmärsin silloin olla antamatta yksityiskohtaisia tietoja päivän vietosta, mutta lisäselvitystä on pyydetty – voilá!
Valitettavan moni meistä kokee olevansa jaksamisen äärirajoilla. Syyt voivat olla moninaiset; joku tekee työtä, joka vaatii äärimmäistä keskittymistä, toinen tuskittelee yölevon katkonaisuuden kanssa, ja joku taas kokee riittämättömyyttä, joka ilmenee mm. syömisen hallitsemattomuutena. Tänä koronan värjäämänä aikana epätietoisuus tulevasta ja oman ekonomisen tilanteen heikkeneminen saa meidät itsekunkin ahdistumaan. Mikä neuvoksi?
Kalsaripäivä, se on minun tapani yrittää pysyä suhteellisen tervejärkisenä, mutta jääköön tarkempi diagnosointi lukijoille, savolainen kun olen. Reseptini:
Ajattelepa: heräät luonnollisesti, sitten, kun valonmäärä vähentää melatoniinin erityksen. Nouset ilman kiirettä, tarkkailet luontoa ja kuulostelet oloasi. Venyttelet – nauttien jokaisesta raajan ojennuksesta. Suihkussa ei ole kiirettä, mikäli ekologinen mielesi ei estä veden vapaata virtausta (lue: tuhlausta). Peiliä ei kalsaripäivänä ole olemassakaan, et siis ehosta tai kampaa, ja vaatteetkin ovat vain vaihtoehto luonnollisen alastomuuden rinnalla. Kehokin lepää ilman kiristäviä vaatekappaleita.
Parasta päivässä on kellon katoaminen: ajankululla tai -kulumattomuudella ei ole merkitystä. Ei tapaamisia. Ei sosiaalista painetta, ei tarvetta näyttää muulta kuin omalta, luonnolliselta itseltäsi. Kuulet ajatuksesi ja unohdat somen jatkuvan kyttäämisen. Mitä päivän aikana tehdään? Ei välttämättä yhtään mitään. Tai kaikkea. Parasta on se, että ennätät kuuntelemaan, mitä sinulle ihan oikeasti kuuluu. Takaan, siis ihan moneyback-guarantee, että kalsaripäivä on terveysvaikutukseltaan -känniä parempi.
Suvi Kauranen
Loading ...
