Kaksi rautatieasemaa – kaksi merkittävää henkilöä, osa 1

María Zambranon aseman historiaa valottava video löytyy youtubesta, kun laitat hakukenttään: ”estacion renfe málaga, el ayer y hoy, maria zambrano”. (Kuva: Mika Heikkilä)

María Zambrano ja Victoria Kent. Nimet saattavat kuulostaa hyvinkin tutuilta, jos olet matkustanut lähijunalla Málagaan. Päätimme esitellä asemille nimensä antaneet henkilöt. Tällä viikolla tutustumme María Zambranoon. Ensi viikolla valokeila kääntyy Victoria Kentiin (suora linkki tämän jutun perässä).

Moni suomalainenkin on matkustanut Fuengirolasta tai jostain muusta lomakaupungistaan Málagaan käyttäen rannan suuntaisesti kulkevaa sähköjunaa. Itse ehdin kulkea Fuengirolasta Málagaan useita kertoja, ennen kuin aloin miettiä, miksi kaksi viimeistä asemaa ennen junan pääteasemaa, Málaga-Centro-Alamedaa, on nimetty erikoisella tavalla. Molempien nimien takaa paljastuu aikansa merkittävä nainen.

Toiseksi viimeinen asema Malaga – María Zambrano viittaa selvästi siihen, että joku merkittävä henkilö on saanut kunnian antaa nimensä rautatieasemalle. Veikkailin mielessäni poliitikkoa tai taiteilijaa, mutta vasta Google antoi lopullisen tiedon nimensä rautatiehistoriaan saaneesta henkilöstä.

Toisinajattelijana maanpakoon

María Zambrano (1904–1991) oli syntyisin Vélez-Málagasta, joka on kolmisenkymmentä kilometriä itään Málagasta sijaitsevan maatalousalueen keskus (nykyisin siellä on asukkaita noin 80.000).

Zambrano oli filosofi ja esseisti sekä aikansa toisinajattelija. Hän vastusti Espanjan sisällissotaa kenraali Francon aikana ja vietti siitä syystä suuren osan elämästään maanpaossa ulkomailla. Hän palasi Espanjaan 1984 ja kuoli Madridissa 1991.

Zambrano opiskeli filosofiaa Madridissa 1924–1927 lukuisien merkittävien opettajien johdolla. Hän osallistui opiskelijaliikkeeseen ja teki yhteistyötä sanomalehdistön kanssa. Myöhemmin hän toimi jopa metafysiikan apulaisprofessorina.

Zambrano kuului ”Vuoden -36 Sukupolvi” –ryhmään (Generación del 36), johon kuului mm. taiteilijoita, kirjailijoita ja runoilijoita. Hän oli avoimesti tasavaltalainen ja joutuikin Espanjan sisällissodan jälkeen lähtemään maanpakoon vuonna 1939, ensin Ranskaan ja pian sen jälkeen Amerikkaan, missä hän oleskeli ja opetti mm. Kuubassa, Mexicossa ja Puerto Ricossa.

Tämä jakso hänen elämässään jatkui vuoteen 1946, jolloin hän muutti Pariisiin. Vuosina 1948–1953 hän asui uudelleen Havannassa Kuubassa, minkä jälkeen hänen maanpakonsa jatkui eri Euroopan maissa (Italia, Ranska, Sveitsi).

Maanpakonsa aikana Zambrano tutustui lukuisiin merkittäviin kirjailijoihin, filosofeihin ja aikansa intellektuelleihin. Mielipiteiden vaihto ja ajatusten muokkautuminen ei ole varmasti ollut pelkästään yksisuuntaista.

Zambranon julkaisuista tunnetuimmat ovat El hombre y lo divino (Ihminen ja jumalallisuus), Los sueños y el tiempo (Unelmat ja aika) sekä Persona y democracia (Yksilö ja demokratia) (suomennokset kirjoittajan).

Zambrano promovoitiin vuonna 1982 Málagan yliopiston kunniatohtoriksi ja hänet palkittiin Asturian ruhtinaan palkinnolla vuonna 1981 (palkinto on nykyään nimeltään Asturian ruhtinattaren palkinto). Ensimmäisenä naisena hänelle myönnettiin Miguel de Cervantes -palkinto vuonna 1988.

Aseman nimeäminen

Vuonna 2006 Málagan päärautatieasemalle annettiin uusi nimi Málaga-Maria Zambrano. Vanha Malagan päärautatieasema päätettiin monen malagalaisen suruksi modernisoida, mihin oli tietenkin liikenteellisiä ja myös kauppapoliittisia syitä. Vanhan aseman yhteydessä toimineet kauppahallit ja ”ostokeskukset” joutuivat antamaan tilaa nykyaikaisille tavarataloille, jotka nyt kököttävät modernin uuden aseman yhteydessä.

Myös junat ovat vaihtuneet nykyaikaisiin ”pitkänenäisiin” luotijuniin. Vanhoista höyryvetureista ei ole aseman ilmassa jäljellä enää molekyyliäkään savua.

Juttuparin toisen osan Victoria Kentistä voi lukea täältä:

https://fuengirola.fi/kaksi-rautatieasemaa-kaksi-merkittavaa-henkiloa-osa-2/

Ilkka Pirinen

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (12)
  • Erinomainen (3)
  • Hyödyllinen (1)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)