Taas kerran Suomi jäi kakkoseksi kaksi kertaa viikon aikana, ja mikä pahinta rakas vihollinen Ruotsi nöyryytti härmäläisiä Euroviisuissa ja kiekossa. Niin tyypillistä, niin tyypillistä.
Ei kuitenkaan mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin näissä toisissa sijoissa on. Käärijääkin muistetaan ja fanitetaan takuulla enemmän kuin ykköstä.
Aikanaan hiihtäjälegenda Mieto hävisi sekunnin sadasosalla Thomas Wassberille, niin ruotsalaiselle taas. Spekulointia on riittänyt vuosikymmeniä sen jälkeen, paljon enemmän kun kultamitali olisi aiheuttanut. Juha Mieto on sen sadasosan jälkeen loistanut partavaloissa takuulla enemmän kuin kultainen kaulassa.
Suomalaiset eivät millään tahdo sulattaa tappiota, sääntöjä pitäisi muuttaa kilpailun jälkeenkin sijoituksen parantamiseksi. Suomalaiset alitajuisesti pelkäävät häviötä ruotsalaisille, ei välttämättä pelaajat.
Se itse itsetunto, manataan jo etukäteen jottei petyttäisi ja päästään sanomaan, mitä minä sanoin! Oi sitä onnen päivää, kun svenski kaatuu, vähän sama meikäläiselle kun Ässät saa turpaansa. Itsetunto kohoaa korkeuksiin viikoksi korkeintaan, sitten jo aletaan pelkäämään seuraavaa tappiota.
Onneksi meitä on edustamassa henkisestikin kansainvälistä tasoa olevat ottelijat, eikä peräkammarin henkilöitä, jotka häikäistyvät jo olosuhteista, niin kuin jalkapalloa pelatessani matkaottelussa Porissa katseltiin lentokoneen laskeutumista ja porilaiset tekivät maalin.
Loading ...
