Ennakkoveikkailujen ja gallupien mukaan Suomen presidenttikilpa on ollut tähän asti kahden kauppa: Pekka Haaviston ja Alexander Stubbin.
Nyt kun SDP:n Jutta Urpilainen ilmoitti ehdokkuudestaan, kaikki ei olekaan enää itsestään selvää.
Demareilla puolueena löytyy nostetta. Kaiken lisäksi Urpilainen on hankkinut EU-komisaarina uskottavuutta. Hän tuo myös aikaisempien demariehdokkaiden, Paavo Lipposen ja Tuula Haataisen, jälkeen tiettyä raikkautta. Molemmat edellä mainitut lähtivät aikoinaan ehdokkaaksi paljolti pakon sanelemana, paremman puutteessa. Urpilaisella ei tällaista rasitetta ole.
Kun Pekka Haavisto ilmoitti, ettei hänessä ole tippaakaan punaisuutta, se saattoi olla suuren luokan virhe. Häntä äänestävät nimenomaan vihreät ja vasemmistolaiset. Oikealta ja keskustasta hän saa vähemmän kannatusta.
Nyt kun Urpilainen ilmoittautuu aidosti vihervasemmistolaiseksi ehdokkaaksi, syö se ilman muuta Haaviston kannatusta.
Haaviston kanssa samoilla vesillä kalastelevat keskustan Olli Rehn ja sitoutumaton Mika Aaltola. Haavisto on kolmikosta kaikkein suosituin jopa selvästi, mutta poliittisen keskustan äänet jakautuvat ja hajoavat osin myös Stubbille.
Alexander Stubb ohitti jo viime mielipidemittauksissa Haaviston. Eikä tämä ole mikään ihme. Stubb esiintyy julkisuudessa edukseen ja valtiomiesmäisesti. Hänen puhuu voimakkaasti yhteistyön puolesta, eikä ketään vastaan. Varsinkin epävarmoina aikoina suomalaisten enemmistö haluaa kuulla tällaisia puheita.
Vähän latteata ja väritöntä, mutta niin turvallista.
Presidenttiehdokaskuviot ovat kaikkiaan mahdottoman mielenkiintoiset. Pelistä tulee tasainen ja paljon jää loppuun asti auki.
Vain se on varmaa, ettei yksikään ehdokas saa yli puolta äänistä ensimmäisellä kierroksella. Tarvitaan toinen kierros.
Oma arvioni on, että toinen kierros on kolmen kauppa: Stubbin, Haaviston ja Urpilaisen. Urpilainen sekoittaa tuota kahden herrasmiehen kisaa juuri siksi, että hänellä on selkeä linja.
Hän kerää paitsi demareiden, myös vasemmistoliiton ja osin vihreiden ääniä. Urpilainen nousee selkeäksi ykköseksi myös naisehdokkaiden kisassa. Naisena hän voi saada ääniä sukupuolensa ansiosta niiltäkin, joiden arvopohja ei vihervasemmistolaisuuteen sovi.
Kaikki tämä saattaa olla Haavistolta pois.
Myöhäinen mukaan lähtö on Urpilaiselle kaksiteräinen miekka. Ehtiikö hän tavoittaa riittävästi äänestäjiä ja vakuuttamaan heidät osaamisestaan. Toisaalta myöhäisyys antaa tuoreuden edun; vaalipajatsoa ei ole lukuisissa tenteissä tyhjennetty.
Presidentinvaali on korostetusti henkilövaali. Puolueväri haalenee, etenkin toisella kierroksella, kun numeroita äänestyslappuun kirjoitetaan. Haetaan hyvää tyyppiä, jolla on presidentillisiä ominaisuuksia ja jonka poliittinen arvopohja ei sentään lyö vasten kasvoja.
Nuo mainitsemani kolme ehdokasta, Olli Rehn ja tietyin varauksin Mika Aaltola, kuuluvat mahdollisten katekoriaan, kuka enemmän kuka vähemmän.
Hjallis Harkimo, Li Andersson, Sari Essayah ja Jussi Halla-aho hakevat lähinnä näkyvyyttä ja sitä kautta nostetta puolueelleen ja itselleen.
Jälkimmäisistä Jussi Halla-aho jakaa voimakkaimmin äänestäjiä. Hän kerää suurimman joukon niistä, jotka eivät äänestä häntä missään nimessä. Halla-ahon kannattajat taas ovat niitä, joille on vaikeaa äänestää ketään muuta edes toisella kierroksella.
Loading ...
