Jukka Leskinen: ”Kun katselee eduskunnan kyselytunnin keskustelua, niin hävettää”

Jukka Leskinen suomii Fuengirola.fi:n kolumnissaan poliitikkojen ala-arvoista käytöstä ja ihmisten huonoa käytöstä ylipäätään.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
1 min lukuaika

Uuden vuoden lupaukset on annettu monissa kodeissa niin rannikolla kuin lumisessa kotimaassa.

Kun mietin viimeaikaista julkista keskustelua, niin kysyn itseltäni, kuinka hyviä ihmisiä me maailman onnellisimmaksi mainostettu kansa ihan oikeasti olemme?

Itselleni kansakunnan somettamisen tasosta pohjanoteeraus oli Lucia Neito. Viaton lahjakas kirkkonummelainen joutui jostain käsittämättömästä syystä vihapuheen kohteeksi.

Onneksi sekä Orpo että Razmyar politiikan huipun molemmilta laidoilta tuomitsivat typeryyden, jota emme todellakaan sivistyksen lähteille toivoisi.

- Mainos -

Kun katselee eduskunnan kyselytunnin keskustelua, niin hävettää. Kielenkäyttö on huonoa, luetaan kännykästä ennalta laadittua toisen laidan haukuntaa tai omaa kehua. Veronmaksajan kannalta surullisinta on, että puheiden väitteet eivät ole totta. Ketkä maksavat verot, ketkä ovat tulojen siirtosaajia, jäävät inttämisessä täysin epäselviksi.

Mutta, sitten mennään eduskunnan kahvilaan, ja, eivät ne asiat ihan niin huonosti olekaan?

EVAn tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten usko itseemme on heikentynyt. Nuoret eivät hyvästä syystä ole toiveikkaita paremmasta tulevaisuudesta.

Uudelle vuodelle toivoisin meidän kaikkien katsovan peiliin, vähemmän somea, vähemmän toisten haukkumista, enemmän säästämistä lapsille, enemmän kaverin kehumista.

Hyvät teot eivät ole meiltä itseltä pois!

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *