Enää en joulukuusta tule hankkimaan, vaikka ja toivottavasti jouluja olisikin vielä paljon edessä. Ostettu kuusi ei aikanaan ollut se oikea.
Joulukuusen piti olla itse metsästä kaadettu, kenen metsästä, sillä ei ollut väliä. Tarkoitus pyhitti keinot. Kunnan mailta pihistetty joulupuu ei ollut sekään mikään uroteko, vaan että se vietiin yksityiseltä metsän omistajalta, nosti teolle sen oikean arvon. Silloin joskus kun vielä oli lunta, oli helppo lukea saappaan jäljistä, missä vartija liikuskeli. Kertaakaan ei jääty kiinni.
Olisi se tietysti hieman noloa ollut jos Suomen parhaan kaupunkilehden tekijä olisi kärynnyt varastamisesta. Ties vaikka olisi päässyt kilpailevan sanomalehden otsikoihin.
Millainen kuusi sitten on kaunis, onko se ison puun latva käpyineen, vai nuori taivaalle kurottava vesa? Paras varastamani kuusi löytyi seurakunnan mailta, aika sopivasti. Siinä oli hieno linnun pesä oksan juuressa. Ihan tien vieressä orpona seisova joulupuun aihio koki tavallista nopeamman katoamisen Hiacen takaboksiin. Pientä jännitystä piti olla tunnelman luomiseksi. Koskaan en ole kokenut morkkista tämän ryöstön takia, vaan oikeastaan pientä ylpeyttä näppärästi suoritetusta työstä.
Rahattomuus oli tietenkin alkuaikoina yksi syy luvattomaan kuusen hankintaan, se on selvä. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, toimi hyvin sitten vuosikymmeniä, eikä lusimisen pelko edes käynyt mielessä. Tuoreen kuusen ja aitojen kynttilöiden tuoksut leijailevat sieraimiini vuosikymmenienkin takaa aattoiltana, mielen antaessa kuvat isoista leijailevista lumihiutaleista katulyhdyn valossa. Oikeaa joulumieltä Teille ystäväni ja suuri kiitos viimeisestä!
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
