Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 28.9.2018
– Monet Fuengirolassa kadulla asuvat suomalaiset nuoret aikuiset ovat lähteneet Espanjaan etsimään uutta alkua, kuivailee Karita Snellman, joka tutustui näihin ihmisiin tehdessään opinnäytetyötään.
Snellmanin mukaan heitä yhdistää se, etteivät he ole päässeet mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan haluamallaan tavalla ja ovat siksi lähteneet hakemaan uutta alkua.
Osa hakee elämystä
Kadulla asuvien joukossa on Snellmanin mukaan henkilöitä, jotka ovat tulleet Espanjaan etsimään uutta alkua ja tekemään elämäntapamuutoksia.
– Osalla takana on ajatus, että he haluavat luopua materialistisista asioista saadakseen muuta sisältöä elämään. Kadulla asumisessa on kyseessä elämys ja kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämään.
Osalla ongelmat kasautuvat
Osalla kadulla asuvista tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Joukossa on muun muassa mielenterveysongelmista ja päihderiippuvuuksista kärsiviä ihmisiä, jotka haluaisivat pois kadulta, mutta eivät siihen enää omin avuin pysty.
Karita Snellman vietti lähes kuukauden kadulla asuvien keskuudessa tavaten heitä säännöllisesti. Sinä aikana hän näki ja kuuli monenlaisia elämäntarinoita.
– Kadulla asuminen on tila, joka voi pitkittyessään kroonistua. Kenttäjaksolla tuli vastaan ihmisiä, joiden suunnitelmana on viettää kadulla vain tietty aika, mutta erilaisista syistä elämäntavasta on tullut pysyvämpi tila. Voi sanoa, että mitä kauemmin kadulla asuu ja mitä vähemmän on mahdollisuuksia olla yhteydessä muiden kuin oman yhteisön kanssa, sitä tiukemmin kadulle kiinnittyy.
Kadulla asuvista ihmisistä tulee monella mieleen päihteet, joten kysytään Karita Snellmanilta suoraan, kuinka paljon näissä ympyröissä päihteitä käytetään?
– Melko paljon. Mutta oleellisempia kysymyksiä ovat, mitkä ovat ihmisten elämäntarinat ja valittavissa olevat mahdollisuudet.
Ryhmä tukee ja turvaa
Kadulla asuville yhteisöstä on muodostunut oma sosiaalinen verkko. Tuki ja turva.
– Kadulla ei ole turvallista asua yksin, Snellman sanoo.
– Ryöstöjen ja väkivallan uhan kannalta tarvitaan ihan fyysistä suojaa, mutta sen lisäksi ryhmä myös tukee ja auttaa toinen toisiaan. Jos jollain on ruokaa, vaatteita tai muuta hyödyllistä, se jaetaan yhteisön kesken. Tähän sitoutuminen vaikuttaa ihan kirjoittamattomalta säännöltä.
– Ja totta kai ryhmä tarjoaa myös sosiaalista yhteisöllisyyttä
Teksti: Janne Leipijärvi
Fuengirola.fi pääkirjoitus 28.9.2018
Puistojengistä
Fuengirolan kodittomat suomalaisnuoret ovat tämän lehden pääuutisen aiheena. Jälleen kerran, eivätkä ikävä kyllä viimeistä kertaa. Nyt asia nousee esille ulkopuolisen analyyttisen katseen kautta. Sosionomin jatko-opintoja suorittava Karita Snellman on tehnyt aiheesta opinnäytetyön osana opintojaan.
Mitään järisyttävän uutta ja ihmeellistä opinnäytetyö ei tuo esiin, mutta se kiinnittää huomion muutamaan sellaiseen seikkaan, jotka arkiajattelussa helposti unohtuvat. Snellmanin mukaan suurin osa kadulla asuvista suomalaisista on elänyt koko ikänsä turvatonta elämää ja nykyinen jengi on paras mahdollinen turvaverkko, minkä he voivat löytää. Porukan sisällä vallitsee laaja solidaarisuus, ruoka, päihteet, tunteet ja lämpö jaetaan tasan.
Snellman nostaa esiin myös sen, että osalle kadulla asuvista kyse on elämysten ja kokemusten hakemisesta. Näillä nuorilla elämänhallinta saattaa olla jokseenkin kunnossa, unelma vapaudesta ja rennosta elämästä koetetaan saavuttaa liittymällä mercadonan puistojengiin. Kun kyllästytään, palataan Suomeen ja ryhdytään uraputken rakentamiseen.
Suomessa tällaiseen elämään puuttuisivat sosiaaliviranomaiset. Espanjassa etsivä ja korjaava sosiaalityö on lähes kokonaan perheen ja suvun huolenpidon varassa. Ilmiö, jossa joukko ulkomaisia nuoria elää häiritsevän holtitonta elämää julkisilla paikoilla, on espanjalaisille mahdoton ymmärtää. Täällä vanhemmat, tai muut sukulaiset hakisivat nuoren suojiinsa ja pyrkisivät ohjaamaan elämää paremmille raiteille.
Fuengirolan suomalaiset kodittomat ovat löytäneet porsaanreiän, johon auttava käsi ei pysty vaikuttamaan. Suomella ei ole resursseja puuttua ongelmiin eikä Espanjassa ole järjestelmiä, joilla asiaa voitaisiin korjata.
Tällainen porsaanreikä olisi hyvä tukkia, se ei ole kenenkään etu. Ei edes sen löytäjien. Snellman ehdottaa suomenkielisen kenttätyön lisäämistä kodittomien keskuudessa. Ajatus on kannatettava, joskin se törmää lähes varmasti resurssipulaan. Jos resursseja suomalaiseen sosiaalityöhön Aurinkorannikolla ylipäätään olisi, ensisijainen tarve on lastensuojelussa. Lapsella ei ole ollut edes mahdollisuutta itse vaikuttaa siihen, että hän on joutunut turvaverkkojen ulkopuolelle.
Loading ...
