maanantai, maalis 4, 2024

Hyvää tahtoa ja kavereita

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuoden puheensa lopussa esitti yhteistä uudenvuodenlupausta: että kohtaamme toinen toisemme reilusti, toista ymmärtäen, ihmisyyttä kunnioittaen ja perinteistä yhteyttämme ja luottamustamme vaalien. Minä lisäisin tuohon lupaukseen myös sen, että osoittaisimme hyvää tahtoa toisiamme kohtaan. Kun meistä jokainen pitää nämä lupaukset, elämämme on monin tavoin miellyttävämpää ja saa paljon hyvää aikaan.

Nyt vuoden aluksi on hyvä tarkastella asioita positiivisuuden kautta, sillä kyllähän meidän suomalaisten keskuudessa nuo lupaukset ovat toteutuneet aina.

On se niin ihana seurata eri medioista, kuinka hienosti me suomalaiset arvostamme toistemme tekemistä yhteisen hyvän eteen. On hyvin vaikeaa nähdä, että oikeasti kukaan meistä asettaisi omat etunsa toisten etujen edelle.

Lasten ja nuorten koulutus nähdään sijoituksena tulevaisuuteen ja näemme suurena arvona sen, kuinka he aikanaan tulevat antamaan oman panoksensa yhteiskuntamme hyväksi. Kaikki kannamme tyytyväisinä vastuun tuon toteutumisesta.

- Mainos -

Annamme vanhuksille tilaa omaan aikaan, emmekä häiritse heitä omilla elämän haasteillamme.

Edelleen arvostamme heitä, jotka pitävät huolta meistä silloin kun sairastamme. Tuemme taloudellisesti kaikkia ihmisiä, jotta jokaisella olisi mahdollisuus ravita itsensä ja saada katto päänsä päälle.

Meille on kunnia asia ymmärtää ja auttaa myös muiden maiden kansalaisia heidän hätätilanteessaan, koska ymmärrämme että voisimme itse joskus tulevaisuudessa olla samanlaisessa tilanteessa.

Olemme ystävällisiä toisiamme kohtaan jopa niin paljon, että opiskelemme oman maamme lainsäädännön niin hyvin, että voimme ystävällisesti huomauttaa jos joku kanssakansalaisemme maamme lakeja vahingossa rikkoo.

Sitten minä heräsin ja mietin mitä olinkaan unelmoinut.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Sari Savolainen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä mieltä olet Suomen poliittisista lakoista?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...