Huviveroa kerättiin Suomessa vuodesta 1915 lähtien aina 80-luvulle asti. Sillä on rahoitettu kaikenlaisia menoja, sotajutuista sosiaalisiin tarpeisiin. Se oli melkoista leimamerkkien liimaamista pääsylippuihin. Poliisilta, tai oikeastaan nimismieheltä, piti saada lupa tilaisuuksien järjestämiseen, ja tämä herra määräsi sitten veron. Vero määräytyi erilaisten tilaisuuksien mukaan, esimerkiksi elokuvalippuun pistettiin parhaimmillaan 40% vero. Eikä sillä ollut väliä heijastettiinko projektorista valkokankaalle vähemmän huvittava Arkipäivän Fasismi dokkarielokuva tai seksihumoristinen Pukki Paratiisissa. Lavatansseissa jalalla koreasti laittaneet joutuivat pulittamaan valssahtelustaan parikymmentä prossaa ylimääräistä.
Miten sitä sitten täällä Aurinkorannikolla huviverotettaisiin, jos vaikka joku saisi tästä pakinasta hyvän vihjeen käydä tätä kautta talviasukkien kukkarolle. Mitä enemmän naurat sitä enemmän maksat? Olisi siinä paikallisella nimismiehellä kiirettä kun yrittäisi selvittää, että missäs sitä on huviteltu ja onko siellä verot maksettu. Määrätyt suomalaispaikat olisi kyllä helppo tietää, kun esimerkiksi Pukki tekee maalin niin Reflasta tuleva kumu kuuluu policia localille asti. Riemun kiljahdukset kavaltaisivat myös Roostersin kun Lukon pojat pieksisivät Jyppiä tai Hifkiä. Hyvä musiikki on aina ollut sitä parhainta huvia ja sitähän täällä Fugessa riittää. Tällainen ilonpito oli Espanjassa ihan kiellettyä vielä viime vuosinakin, salaa kumminkin esimerkiksi Kukko kiekui ja toivottiin ettei naapurin ”verottaja” iskisi jälleen. Onneksi tämä verotusuhka on enää niin pieni, ettei Viinamäen Hesenkään tarvitse enää säästellä ohimosuoniaan.
Minusta valittamiselle pitäisi määrätä vero. Valittajalle satasen tai parin etumaksu aiheettomuuden turvaksi. Hyvä potti siitä saataisiin vaikka ikääntyneiden golffareiden huvielämään.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
