Meno nykyisessä vanhusten huollossa tuo väkisinkin mieleen 1900-luvun alkuvuosikymmenten huutolaisajan Suomessa.
Tuolloin vanhuksia, vammaisia ja vailla huoltajaa olevia lapsia huutokaupattiin sille, joka pienimmin kustannuksiin lupasi ottaa hoidettavan hoteisiinsa. Hoidon laatu ja hoidettavan inhimillinen kohtelu jäivät isäntäperheen vastuulle.
Nyt kunnat huutokauppaavat vanhusten hoitoa hoivayrityksille, joista yhä kasvavan osan omistavat kansainväliset pääomasijoittajat.
Se joka halvemman tarjouksen tekee, saa yleensä vanhukset hoitaakseen.
Kun sitten sijoitukselle pitää saada tuottoa, täytyy tuotantokustannukset saada mahdollisimman alas. Hoivatyössä ylivoimaisesti suurin osa menee palkkoihin.
Palkoista tinkimällä säästää eniten. Siksi etenkin kansainvälisessä omistuksessa olevien hoivayritysten vuorolistat ja työssä olevien hoitajien lukumäärät eivät pidä yhtä. Alimitoitus on ollut yleistä.
Lisäksi hoitohenkilökuntaan on lisätty konttoripuolen väkeä.
Julkisuudessa on eniten ollut esillä Esperi Care. Toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni on julkisuudessa väittänyt, ettei hänellä ole ollut tietoa hoitojen alimitoituksesta ja hoidon laiminlyönneistä.
Viranomaiset ovat kuitenkin jo aikoja sitten reklamoineet hänelle puutteista ja vaatineet korjausta.
Vaikea on uskoa, että hoivayksiköissä olisi omaehtoisesti ryhdytty kirjaamaan hoitohenkilökuntaan konttorityöntekijöitä tai vuoroihin niissä olemattomia henkilöitä.
Aarnio-Isohanni erosi kohun jälkeen.
Miksi sitten ylityöllistetyt ja vanhusten inhimillisen hädän päivittäin nähneet hoitajat eivät ole tuoneet ongelmia esiin?
Monet alan yritykset vaativat ennen työsopimuksen allekirjoittamista vaitiololupauksen. Lupauksen rikkomisen aiheuttamat sanktiot pelottavat.
On helppo syyttää yksin yhtä yritystä tai sen johtajaa. Ongelma on paljon laajempi. Kyse on enemmänkin arvoista. Ihmiselämän kunnioittamisesta sen eri ikävaiheissa.
Hoivassa se tarkoittaa inhimillisyyttä, turvallisuutta ja riittävän laadukasta hoitoa.
Kunnissa on laskettu, että ympärivuorokautisen hoivan omakustannus on 150 euroa vuorokausi. Hoivayrityksille maksetaan keskimäärin 120 euroa vastaavasta hoidosta.
Miten kuntapäättäjät ovat voineet luottaa siihen, että hoidon taso pystytään tällaisilla vuorokausimaksuilla takaamaan? Tilaajavastuu on vaihtunut vastuuttomuudeksi.
Henkilöstökulut ovat lähes ainoa tapa alentaa merkittävästi kustannuksia hoiva-alalla.
Pääomasijoittajat taas omistavat hoivayritystä rahastojen ja yhtiöidensä kautta. He ovat kaukana itse hoivapalveluista. Heille pääoman tuotto on ainoa tavoite. Ja kun näin on, mahdolliset voitot kierrätetään usein veroparatiisiyhtiöiden kautta. Suomen verottaja jää nuolemaan näppejään.
Hoivabisnes kasvaa voimakkaasti Suomessa. Jo nyt kunnat ostavat ko. palveluita 1,6 miljardilla eurolla.
Samalla kun ala kasvaa, se keskittyy. Neljä suurinta hallitsee jo puolta koko potista.
Julkisen puolen osuus hoivapalveluista on enää runsaat 40 prosenttia. Hoivapalveluiden kokonaiskulut ovat 2,6 miljardia.
Kohun keskellä olisi hyvä painaa mieliin niin alan yrittäjien, kuntien kuin hoivaa tarvitsevien omaistenkin, että hyvä elämä kuuluu kaikille ja kaiken kuntoisille, loppuun asti. Se on enemmän arvo- kuin rahakysymys.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
