No niin. Nyt sitä sitten saatiin. Rannikolla elettiin vesipulan vuoksi epävarmaa viime kevättä ja kesää, kun altaat olivat iso kysymysmerkki, saako niitä täyttää. Moni perui matkansa kun he lukivat rannikon rajoituksista jopa sellaisia tietoja, että asunnoista katkotaan vedet, eikä suihkuun pääse, tai vessaa voi käyttää kuin tunnin päivässä.
Kieltämättä itsekin mietin, millainen kesä viime kesästä olisi tullut, jos suurimpiin rajoituksiin olisi menty. Onneksi rajoituksia höllättiin ja turistikausi pääsi starttaamaan.
Vesipulan ratkaisu tuli sitten yhtenä könttinä taivaalta. Tämä nyt päättynyt maaliskuu oli kamalinta aikaa ikinä, mitä itse olen rannikolla viettänyt. Noin kuukausi pelkkää sadetta täällä missä asun, vaikka välissä oli pari puolipoutaistakin päivää.
Noina aikoina tänne matkusti useampikin tuttu viikon lomalle, koska loma oli varattu ja maksettu. Osanottoni siitä. Vaikka rannikko on parasta aikaa ihmisen elämässä sen 300 päivää, oli tämä kuukausi sitten ääripään esimerkki huonoimmasta ajasta täällä.
Itse käytin koko kuukauden someriitoihin ja muuhun kinasteluun, koska ei ollut muutakaan tekemistä.
Rannikon sadekaudet ovat niin kylmiä ja märkiä tuulen ja kosteuden vuoksi, että ulos ei ole mitään asiaa, eikä kaikki paikat ole aina edes auki. Jos nyt minnekään kiinnostaisikaan mennä.
Tänään kun tätä kirjoitan, on toinen kesäpäivä. Altaalla on kuuma, taivas on sininen ja palmujen rungot alkavat kuivahtaa. Masentavan pitkän sadejakson jälkeen muistin sekunnissa, miksi olen etelään lähtenyt.
Portugalin ja Aurinkorannikon arki on kuitenkin 80% tätä herkkua mitä nyt on edessä kuukausitolkulla.
Vesipulasta opin sen, että jatkossa vähennän omalta osaltani pihan pesua ja kastelujärjestelmän käyttöä. Ehkä joku sadejumala ei sitten kosta tuhlailua kuten nyt kosti. Nyt menee läppäri kiinni ja varpaat santaan!
Loading ...
