Lukuaika: Fugefest tarjoaa uutta ja nostalgiaa

Fugefest tarjoaa uutta ja nostalgiaa

Neljäs Fugefest järjestetään Fuengirolassa 19. – 20.10. Tapahtuman tähtinä nähdään tänä vuonna mm. Lauri Tähkä, Elastinen, Reino Nordin, Yö, erikoiskeikan heittävä Kuningattaret feat. Danny ja Emma Gaalassa juuri vuoden tulokkaaksi valittu LEO.  Lauantain pääesiintyjä julkistetaan torstaina 19.5.2018. 

Viime vuonna Fugefest myytiin loppuun jo ennakkoon. Fuengirolan rauhanpalatsille Palacio de la Paziin kerääntyi yhteensä reilusti yli 4.000 musiikin ystävää. Festivaalista on muodostunut Aurinkorannikon suomalaisille odotettu tapahtuma.Moni talvensa etelässä viettävä ”muuttolintu” ajoittaa talvehtimispaikkaan saapumisensa juuri Fugefest-viikolle.

Arviolta noin puolet festarin kävijöistä saapuu Suomesta varta vasten juhlimaan. Festarituristeille on tänäkin vuonna järjestetty oma charter-lento. Lentoon ja samalla myytäviin hotellipaketteihin voi tutustua osoitteessa www.heimelennetaan.fi .

Elastinen on noussut koko kansan hymypojaksi.

Fugefestin ohjelmisto on perinteisesti koostunut suomirockin ja -iskelmän kärkinimistä. Mukana on aina ripaus nostalgiaa.

- Mainos -

Tänä vuonna festivaalin lavalle tulevat nousemaan hiljattain Emma Gaalassa vuoden tulokkaana palkittu LEO, platinaa ja kultaa soolourallaan myynyt Jonne Aaron,  viihdyttävistä livekeikoistaan tunnettu Martti Servo & Napander,  Antti Ketosen luotsaama Neljänsuora, viime vuonna jättihitin ’Antaudun’ julkaissut Reino Nordin, suurta suosiota nauttiva rap-artisti Elastinen, lukuisista hiteistään tunnettu karismaattinen Lauri Tähkä ja suomalaisten kestosuosikki .

Lisäksi Fugefesteillä nähdään ainutlaatuinen keikka, kun suomalaisen iskelmämusiikin kestosuosikit nousevat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle. Taattua tunnelmaa Fuengirolan iltaan saadaan, kun Kuningattaret eli viime vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt Meiju Suvas, ikinuori energiapakkaus Virve ’Vicky’ Rosti ja tummasta ja matalasta äänestään tuttu iskelmätähti Lea Laven saavat feattaajakseen tänä vuonna viimeisen ison kiertueensa tekevän Dannyn. Tältä nelikolta eivät hitit lopu kesken ja yhteislaululta ei varmaan voida välttyä kun kaikille tutut kappaleet kajahtavat soimaan.

FUGEFEST 2018 ohjelma:

Perjantai 19.10.
Leo
Jonne Aaron
Martti Servo & Napander
Neljänsuora
Kuningattaret Feat Danny ”Iso D” ( Meiju Suvas, Virve Rosti Ja Lea Laven )
Reino Nordin

Lauantai 20.10.
Leo
Elastinen
Lauri Tähkä

Pääesiintyjä julkistetaan 19.5.2018

Fugefestin lippuja voi jo nyt ostaa netistä osoitteessa http://www.ticketmaster.fi

Aurinkorannikolle liput tulevat myyntiin perjantaina 20.4. Myyntipisteenä toimii Centro Finlandian Info Fuengirolassa.

 

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...