Urheilu Uutiset

Fuengirolan kaupunki haluaa kunnioittaa Pedro Cuevasia

Fuengirolan urheilutoimesta vastannut Pedro Cuevas oli tuttu näky myös Fugepesis -tapahtumissa.

Fuengirolan kaupunki on käynnistänyt aloitteen antaakseen postuumisti arvonimen kaupungin pitkäaikaiselle apulaispormestarille Pedro Cuevasille. Suositun Cuevasin mukaan halutaan nimetä myös aukio.

 

Fuengirolan pormestari ilmoitti hankkeesta Cuevasin kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä. Cuevasille halutaan antaa postuumisti Hijo Predilecto de la ciudad -arvonimi (kaupungin suosikkipoika). Tällainen arvonimi voidaan yleensä myöntää henkilöille, jotka ovat syntyneet kyseisessä kaupungissa ja toiminnallaan saavuttaneet poikkeuksellista menestystä tai edesauttaneet kaupungin hyvinvointia.

Vetoomuksen arvonimen myöntämiseksi on jo allekirjoittanut yli 5.800 yksityishenkilöä, ja lisäksi siihen on sitoutunut ainakin 35 paikallista järjestöä.

Arvonimen lisäksi kaupunki haluaa huomioida merkittävän elämäntyön tehnyttä Pedro Cuevasia nimeämällä hänen mukaansa julkisen paikan. Sopivaksi paikaksi on ajateltu plaza de San Rafael -aukiota, joka sijaitsee Paseo Maritimon ja Los Bolichesin kaupungintalon välissä.

Los Bolichesissa syntynyt Pedro Cuevas toimi Fuengirolan kaupunginvaltuutettuna ja Los Bolichesin apulaiskaupunginjohtajana keskeytyksettä 24 vuoden ajan, vuodesta 1995 aina kuolemaansa saakka. Hänen viimeiseksi tehtäväkseen Los Bolichesin apulaiskaupunginjohtajuuden lisäksi jäi Fuengirolan urheilusta vastaavan valtuutetun työ. Viime syyskuussa Fuengirolan kaupunki julisti hänen muistokseen kolmen päivän suruajan ja suruliputuksen.

Pedro Cuevas Martín menehtyi sydänkohtaukseen tasan vuosi sitten, 8. syyskuuta 2019. Cuevas oli kuollessaan 63-vuotias.

Mitä pidit jutusta?
+1
41
+1
2
+1
1
+1
1
+1
4
+1
2

Kolumnit

Pääkirjoitus

Kenen siivellä?

Finnair ilmoitti viikko sitten vähentävänsä lentovuorojaan entisestään lokakuusta alkaen. Ikävästi leikkaukset...

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa