Valtavan suosittua Feria Internacional de los Pueblos -juhlaa eli tutummin kansainvälisiä päiviä on perinteisesti juhlittu Fuengirolassa huhti.- toukokuun vaihteen tienoilla. Tänä vuonna perinteestä joudutaan kuitenkin luopumaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta juhlien 21-vuotisessa historiassa, kun ne joudutaan perumaan.
Syynä kansainvälisten päivien perumiselle on luonnollisesti koronaviruspandemia. Juhlien järjestäminen vaatisi valtavien ihmismassojen liikkumista, samoin kuin ruokien ja tavaroiden kuljettamista ulkomailta.
Fuengirolan pormestari Ana Mula keskusteli kaikkien osallistujamaiden edustajien kanssa ennen päätöksen ilmoittamista. Mula myös kertoi, että ensi vuoden kansainvälisten päivien suunnittelu alkaa heti kun meneillään oleva hälytystila päättyy. Vuoden 2021 kansainvälisistä päivistä aiotaan tehdä erityisen hienot.