Pääsiäisen aikaan, kiirastorstaina 17. huhtikuuta Fuengirolassa tapahtui järkyttävä onnettomuus, jota on kuvattu myös joukkoyliajoksi.
Kaksi ihmistä menehtyi ja kymmenen loukkaantui, kun hurjaa ylinopeutta kaahannut naispuolinen, ajokortiton rattijuoppo menetti Nissan Qashqai -autonsa hallinnan Fuengirolan Paseo Maritimo -rantakadulla Toreblancassa ja rysäytti päin pizzerian terassia.
Monen suomalaisenkin suosima Don Santiago -pizzeria oli tapahtumahetkellä, kiirastorstain iltana klo 21.30 liki täynnä ihmisiä. Poliisin mukaan rattijuoppo kaahasi yli 90 kilometrin tuntivauhtia rantakadulla.
Viranomaisten mukaan onnettomuuden syynä olivat ylinopeus, alkoholi ja ajotaidon puute.
Lue myös: Poliisi: ajokortiton rattijuoppo kaahasi yli 90 km/h pizzerian täydelle terassille Fuengirolassa
Nainen väittää, ettei muista mitään
Nyt epäilty kuljettaja on kertonut oikeudessa, ettei muista tapahtumista mitään ja oli ”shokissa”.
45-vuotias iranilainen nainen, joka on asunut Espanjassa vuoden ajan perheensä kanssa, väittää omistaneensa kansainvälisen ajokortin, mutta oikeuslähteiden mukaan se ei ollut voimassa Espanjassa.
Nainen on ollut tutkintavankeudessa ilman mahdollisuutta takuisiin 19. huhtikuuta lähtien. Häntä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, kolmesta törkeästä vammantuottamuksesta, vaarallisesta ajamisesta, rattijuopumuksesta ja ajamisesta ilman lupaa.
Oikeudessa hän kieltäytyi vastaamasta muiden kuin oman asianajajansa kysymyksiin.
Nainen selitti tuomarille, ettei ollut turisti, vaan oli asunut Espanjassa jo vuoden ajan miehensä ja kahden lapsensa (16- ja 24-vuotiaiden) kanssa. Perhe asuu tiettävästi Higuerónin luksusalueella Fuengirolan ja Benalmádenan rajalla.
”Kielsi olleensa kuljettaja”
Oikeudessa esitettiin erikoisia väitteitä. Naisen puolustusasianajaja vastusti tutkintavankeutta ja korosti, että tutkinta oli vielä hyvin alkuvaiheessa. Hän myös painotti, että hänen päämiehensä ”kielsi olleensa kuljettaja” ja että naisen ”psykologinen tila esti häntä toimimasta normaalisti”.
Auton omistaja, 47-vuotias iranilaisnainen istui matkustajan paikalla etupenkillä ja kuoli myöhemmin onnettomuudessa. Jalkakäytävällä tyttöystävänsä kanssa kävellyt sevillalainen 25-vuotias miesturisti menehtyi myös.
Loukkaantuneiden joukossa ovat Nissan Quashqain kuljettaja, 45-vuotias nainen sekä toinen, 40-vuotias nainen, kaksi alle 2-vuotiasta lasta ja neljä miestä: 56-vuotias, kaksi 50-vuotiasta ja 42-vuotias. Kolmen aikuisen miehen vammat ovat vakavia.
Lue myös: Kaksi kuoli Fuengirolassa: auto syöksyi pizzerian terassille rantakadulla
Onnettomuuden aiheuttanut nainen ei loukkaantunut vakavasti ja pääsi pois sairaalasta heti pitkäperjantaina.
Poliisin mukaan kuljettajalla oli lähes kaksinkertainen määrä alkoholia veressä verrattuna sallittuun rajaan (yleinen raja on 0,25 mg alkoholia per litra uloshengitysilmaa).
joo tuo iranin ajokortti ei käy missään EU-maassa sellaisenaan. tilapäisesti turistina jos on maassa tarvitaan IDP eli kansainvälinen ajokortti (=käännös alkuperäisestä)… mutta sekin on voimassa max 12kk. residenttinä ei voi ajaa iranin kortilla vaan täytyy mennä autokouluun.. ja nämä koskee koko EU-aluetta