Kesäkuun alussa seisoi Jäämeren rannalla Nordkappissa nuori mies täynnä intoa ja jännitystä. Jyväskyläläinen 22-vuotias Teemu Hartman oli lähdössä toteuttamaan unelmaansa. Tästä alkaisi 7000 kilometrin pyöräily Euroopan pohjoisimmasta kolkasta Euroopan etelänurkkaan Gibraltarille.
– Olin aiemmin tehnyt lyhyempiä reissuja, näistä merkittävimpänä pyöräily Helsingistä Tromssaan vuonna 2016. Sillä matkalla syntyi ajatus, että olisipa hienoa ajaa koko Euroopan läpi pohjoisesta etelään, Teemu Hartman kertoo seikkailun syntyhetkiä.
Rennolla asenteella
Kuten arvata saattaa, ei neljä kuukautta kestävälle 7000 kilometrin pyöräreissulle lähdetä niin että laitetaan vaan pyykkipoika lahkeeseen ja aletaan polkea. Valmisteluja pitää tehdä monenlaisia, ja niihin tuppaa menemään sekä aikaa että rahaa.
– Periaatteessa minullakin oli takana kuukausien suunnittelu, mutta niin siinä kuitenkin kävi, että viikko ennen reissua ei ollut vielä mitään valmista. Itse asiassa fillarikin oli silloin vielä romuna. Mutta lähtöpäivään mennessä kaikki tarpeellinen oli jotakuinkin kasassa, kertaa Hartman.
Neljä kuukautta pitkin Eurooppaa vaatii jonkin verran rahaa myös alkuvalmistelujen jälkeen. Toki voi tehdä kuten Hartman, ja keventää budjettia leikkaamalla yöpymiskuluista.
– Majoitusbudjettini oli jotakuinkin nolla euroa. Suurimmaksi osaksi nukuin teltassa metsässä, milloin missäkin. Muutenkin halusin lähteä reissuun hyvin rennolla asenteella. Päätin että syön kun on nälkä, nukun kun väsyttää ja muuten ajan. Yleensä matkaa taittui noin 80 kilometriä päivässä. Pisin päiväetappi oli 150 kilometriä ja lyhin vain 20.
Tarjolla myös jännitystä
Pääosin Teemu Hartmanin matka sujuikin rennolla otteella, mutta muutama kiperämpi tilannekin matkanvarrelle osui.
– Kerran oli kuumottava tilanne, kun olin taas teltassa yöpymässä missä lie metsässä. Yhtäkkiä aivan teltan ulkopuolelta alkoi kuulua ääniä: murisemista ja hieman haukkumiselta vaikuttavaa ääntä. En todellakaan mennyt katsomaan mikä eläin siellä oli, mutta todennäköisesti se oli susi. Vartin verran se pyöri teltan ympärillä ja lähti sitten pois.
– Toinen episodi sattui Ranskassa. Olin taas pystyttänyt telttani illan tullen mielestäni sopivaan paikkaan. Se oli kuitenkin lopulta todella väärä paikka, sillä alue kuului paikalliselle poliisilaitokselle. Hetken päästä teltalleni tuli yksi poliisi, ilmeisesti kysymään millä asioilla olin, Hartman kertoo.
Kielimuuri ei varsinaisesti helpottanut tilanteen selvittämistä.
– Yritin selittää englanniksi, kuka olen ja mitä siellä teen. Poliisi puhui kuitenkin vain ranskaa, ja yhtäkkiä hän alkoi huutaa, veti aseen esiin ja osoitti sillä suoraan minua kohti. Voin kertoa että kädet nousivat aika nopeasti ylös.
– Siinä vaiheessa paikalle tuli toinen poliisi, joka puhui myös englantia. Tilanne laukesi rauhallisesti kun sain selitettyä miksi siellä olin. Poliisit sanoivat että olin heidän maillaan, eikä siellä saanut leiriytyä, joten lupasin etsiä uuden yöpymispaikan. Ensimmäinen poliisi pahoitteli vielä kaverinsa avulla aseella osoittelua. Hän oli käskenyt minua ranskaksi nostamaan kädet näkyville, ja kun en totellut, hän oli hieman hermostunut. Hyvässä hengessä kuitenkin erosimme, Hartman tarinoi.
Tuliset paikat
Espanjan puolella matka taittui jälleen hyvin, lähes loppuun asti. Nerjassa, kun 7000 kilometrin matkasta oli jäljellä vain noin 200 kilometriä, onni kuitenkin kääntyi.
– Olin edellisenä päivänä tutustunut eteläkorealaiseen fillarireissaajaan, joka oli ollut matkalla jo puolitoista vuotta. Hänen kanssaan leiriydyimme Nerjan ulkopuolelle ja aloimme laittaa iltapalaa. Kävi kuitenkin niin, että kaverin retkikeittimestä lensi kipinä kuivalle ruohoalustalle.
-Meillä oli kuusi litraa vettä heti käsillä, mutta vaikka yritimme saada sillä tulen sammumaan, ei mitään ollut tehtävissä. Tuli levisi saman tien kaikkiin varusteisiimme. Meiltä menivät teltat ja muut leiriytymistarvikkeet, passit, puhelimet ja muut. Ainoa minkä sain pelastettua liekeiltä, oli kaverin pyörä, ja siitäkin ehti jo toinen rengas palaa. Oma fillarini jäi liekkeihin.
Läheisissä taloissa palo oli onneksi huomattu heti ja palokunta tuli paikalle muutamassa minuutissa.
– Lopulta kuivaa ruohoaukeaa paloi ehkä noin 100×100 metrinen alue. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, sillä lähellä oli sekä metsää että asutusta.
Lopulta perille
Vaikka Hartmanin Euroopan-valloituksen loppusuoralle osuikin melkoinen vastoinkäyminen, on tarinalla silti onnellinen loppu. Mies sai Málagan kunniakonsulaatin ystävällisellä avustuksella tilattua uuden passin, ja pääsi vieläpä lainapyörällä taittamaan lopun matkastakin. Päätepysäkki tosin vaihtui vielä lennosta.
– Eteläkorealainen kaveri halusi auttaa minua saavuttamaan tavoitteeni, joten kun hän sai pyöränsä korjattua, hän lainasi sen minulle niin että sain vielä poljettua Tarifaan, joka onkin se oikea eteläisin kohta. Gibraltarille en koskaan päässyt, koska silloin en ollut vielä saanut uutta passia, päättää tarinansa Teemu Hartman.
Janne Leipijärvi
Loading ...
