EU-vaalien ennakkoäänestys käynnistyi Aurinkorannikolla rauhallisesti – tässä ovat äänestysajat

Kesäkuun EU-vaalien ennakkoäänestys ulkomailla alkoi tiistaina 29. toukokuuta klo 10. Aurinkorannikolla äänestäminen tapahtuu Fuengirolan seurakuntakodilla.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
1 min lukuaika
Málagan kunniakonsulaatista vaaleja valvomassa ovat Essi Andreasén (vas.) ja Sari Lavado (kesk.), Madridin suurlähetystöstä Katariina Kallinen (oik.).

EU-vaaleissa ulkomailla ennakkoäänestysajanjakso on parhaillaan käynnissä. Äänestysaika alkoi keskiviikkona 29.5 ja jatkuu lauantaihin 1.6.

EU-vaaleissa Aurinkorannikon ainoa äänestyspaikka on Fuengirolan seurakuntakoti osoitteessa Avenida de las Salinas 3.

Äänestyspaikka on avoinna keskiviikosta lauantaihin 29.5. – 1.6. klo 10:00 – 14:00.

Ensimmäinen äänestyspäivä aukesi Fuengirolassa melko rauhallisissa merkeissä. Esimerkiksi eduskuntavaalien ennakkoäänestyksestä tuttuja jonoja ei liiemmälti nähty, mutta äänestäjiä kävi tasaiseen tahtiin.

- Mainos -

Puoli kahdentoista aikaan vaalitoimitsijat arvioivat että äänestämässä oli käynyt joitain kymmeniä.

Muut Espanjan ennakkoäänestyspisteet sijaitsevat Barcelonassa, Madridissa, Torreviejassa, Las Palmas de Gran Canarialla, Palma de Mallorcalla ja Puerto de la Cruzissa Teneriffalla.

Tarkemmat osoitteet, aukioloajat ja muu lisäinfo löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta, osoitteesta www.vaalit.fi.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *