Espanjan uutiskatsaus 23.8.

Marbellassa 10 päiväksi kidnapattu Tanskalainen 30-vuotias mies on vapautettu. Kaappaajat vaativat hänen vanhemmiltaan on rahaa 165 tuhatta euroa. Poliisi tiedottanee lisää tapauksesta päivän mittaan.

– Osa espanjalaisista taloustieteilijöistä on huolestunut negatiivisten korkojen vaikutuksista Espanjan ja Maailman talouteen.

*Negatiiviset korot saattavat pitkään jatkuessaan uhata koko talousjärjestelmään, sillä malli, johon nykyinen globaalitalous perustuu, luotiin teorian pohjalta, jossa negatiivisia korkoja pidettiin mahdottomina.

Marbellan alueella on riehunut metsäpalo, jonka seurauksena alueella evakuoitiin ihmisiä 40:stä asunnosta.

- Mainos -

– Espanjan yksi kaikkien aikojen suurimpia ja tunnetuimpia jalkapallo ikoneja Fernando Torres päättää uransa tänään. Koko koskettaa suuresti koko Espanjaa, sillä Torres on yksi kaikkien aikojen pidetyimpiä pelaajia. Torres muistetaan Englannin valloituksen lisäksi myös Atletico Madridin seuraikonina ja hän kohtaa nostalgisesti viimeisessä ottelussaan toisen lajilegenda Iniestan. Ottelu pelataan Japanissa. Paikalle odotetaan Espanjalaisia ”pyhiinvaeltajia” todistamaan erään aikakauden päättymistä.

* Iloisia eläkepäiviä sinulle Fernando! Esimerkkisi tavoin aloin itse juomaan Mahou-olutta 5 vuotta sitten ja olen asiasta sinulle ikuisesti kiitollinen!

– Suomalaisen keltaisen lehdistön mukaan suomalaiset eivät osaa tehdä kunnolla Tortillaa.

*Tuota mielenkiintoinen uutinen, mutta eikö asia ole ollut jo vuosisatoja itsestään selvyys? Masentuneet suomalaiset kulinaristit voivat lohduttautua sillä tiedolla, ettei Jamon Serranon luvatussa maassa puolestaan osata valmistaa pohjoiseurooppalaisia kulinaarisia helmiä; kalakukkoa ja kirnupiimää, mämmistä puhumattakaan…

Madridissa on pidätetty alle 30-vuotias pariskunta kahden pienen lapsensa murhasta.

– Esteponan alueella on palanut noin 330 hehtaaria metsää.

Neymar ei ehkä halua mennäkään Real Madridiin vaikka on neuvotellut seuran kanssa. Neymarin siirtosaagaan saataneen ratkaisu viikon sisään. Vahvin ehdokas tällä hetkellä on Barcelona.

Marbellan kunnallisessa jätepalvelussa kuohuu. Tällä hetkellä tutkitaan videoita joissa kunnan jätetyöntekijät heittävät jätteitä läheiseen jokeen. Asiaa varten on perustettu tutkintakomissio.

- Mainos -

– Amerikan suurlähetystö julkaisi viikolla tiedotteen jossa se varoittaa kansalaisiaan väkivaltaisista ryöstöistä Barcelonan alueella. Barcelona on luonnollisesti reagoinut ja uutisoi näyttävästi taskuvarkaiden ja muiden pikkukonnien pidätyksissä paikallisessa mediassa.

* Jos olisin Pedro Sanchez, olisin nokittanut Amerikkalaisia varoittamalla Espanjan kansalaisia kaikkialla maailmalla Amerikkalaisten yllättävistä interventioista eri maihin, jotka voivat ajoittain häiritä loman viettoa…

– Espanjan on kampanjoinut näyttävästi mikromuovijätettä vastaan viimeaikoina. Medioissa on julkaistu tänään WHO:n tutkimus, jonka mukaan mikromuovi ei muodosta terveydellistä uhkaa esimerkiksi juomaveden joukossa.

*Olen ajoittain pitänyt osaa YK:n alaisista järjestöistä pikemmin globaaleina lobbaustoimistoina, kuin aidosti ihmiskunnan hyvää tulevaisuutta edistävinä laitoksina. Tänään ajattelen edelleen samoin, mutta lisäksi pidän em. tahojen toimintaa totaalisen idioottimaisena, sillä tämän päivän jälkeen taloudellisia panostuksia vaikkapa muovijätteen vastaiseen taisteluun on entistä vaikeampi saada, tai edes perustella.

– Soutuveneen tyylisestä pikku veneestä (Barco) on löytynyt noin 400 kiloa hashista San Pedro de Alcantaran alueelta.

 

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

- Mainos -

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei Espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa Espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...