Espanjan parasta jäätelöä saa Fuengirolan sydämestä

Puolitoista vuotta sitten Espanjan parhaaksi suklaajäätelöksi valittiin fuengirolalaisen Heladería Caramelonin artesaanijäätelö. Kävimme tarkistamassa, vieläkö mestaruusjäätelö on maineensa arvoinen.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
3 min lukuaika
Heladería Caramelo on ulkoa päinkin nimensä mukaisesti kuin karamelli.

Parhaaksi valitun jäätelön takana on Matías Kuyumdjian, joka hioi salaista reseptiään neljä kuukautta. Helmikuussa 2023 järjestettyyn kilpailuun osallistu Kuyumdjianin lisäksi 155 muuta artesaanijäätelön tekijää. Kilpailun järjesti artesaanijäätelöihin erikoistunut lehti, Helado Artesano.

Kuyumdjian perusti jäätelöbaari Heladería Caramelon vuonna 2019 ja paikka on ollut naapuriston suosiossa alusta saakka. Lähdin katsomaan miltä paikka näyttää ja maistamaan kuuluisaa suklaajäätelöä.

Laadukkaat ainekset ovat avain

Jäätelöbaari sijaitsee Fuengirolan keskustan tuntumassa, El Boquetillon alueella, noin kilometrin päässä rannasta. Toimistolta matkaa kertyi hieman enemmän. Taitoin hikisen vaellukseni jalan, mutta matka kannatti.

Espanjan parasta suklaajäätelöä.

Ravintola oli sanalla sanoen suloinen. Pastellinvärinen ulkoasu jatkui rikkomattomana sisälle. Ovet olivat auenneet vain kymmenen minuuttia ennen saapumistani, mutta paikalle oli ennättänyt jo muutama ruokailija. Jonoa ei silti ollut nimeksikään.

- Mainos -

Tiskillä seisoi suurikokoinen pokaali merkkinä jäätelökilpailun voitosta. Myöskään voittoisasta jäätelöstä ei voinut erehtyä, sillä se oli merkattu sanoin ”chocolate campeón”.

Matías Kuyumdjian poseeraa iloisena voittopokaalin vieressä.

Kuyumdjian on tähän mennessä paljastanut suklaajäätelön reseptin sisältävän useita eri alkuperistä tulevia puhtaita suklaita. Lisäksi hän kertoo jäätelön salaisuuden piilevän laadukkaissa aineksissa. Minulle hän mainitsi, ettei voitokasta reseptiä ole muokattu jälkeenpäin. Miksipä olisikaan, jos resepti kerran on jo maan paras.

Myös suolaisen nälkään

Palkitun suklaajäätelön lisäksi jäätelöbaarista löytyy runsas valikoima muita makuja. Jokaiselle jotain, voisin väittää. Tarjolla on myös laktoosittomia, gluteenittomia ja sokerittomia vaihtoehtoja. Mikäli mahdollisesta seurueesta osa on enemmän suolaisen perään, löytyy paikasta myös leipomo ja pizzeria.

Kuyumdjian seisoi jäätelötiskin ja valtavan pokaalin takana ystävällisesti hymyillen. Suosittelen opettelemaan muutaman sanan espanjaa, jos haluaa vierailla paikalla mahdollisimman sujuvasti. Kuyumdjian puhuu kuitenkin myös hieman englantia ja onnistuuhan jäätelön tilaaminen käsimerkeinkin.

Oma suosikki löytyi

En ole suuri suklaan ystävä silloin, kun kyse on jäätelöstä. On kuitenkin pakko myöntää, että tässä jäätelössä suklaan maku on intensiivinen, laadukas ja täyteläinen. Mikäli olet suklaajäätelön ystävä, tämä jäätelö sinun on koettava.

Valinnanvaraa riittää myös ruokarajoitteisille.

Kuyumdjian mainitsi omaksi lempimaukseen sitruunan.

-Se on ollut lempparini lapsuudesta asti.

Tilasin siis oikopäätä myös yhden kauhallisen sitruunan makuista sorbettia. Se vei kielen mennessään. En ehkä koskaan ole syönyt mitään parempaa, enkä edes valehtele. Maku oli raikas ja kepeä, mutta silti vahva ja tunnistettava. Sitruuna suorastaan kipristeli kielellä niin, että minun piti välillä pitää pieni tauko. Tätä tulen vielä hakemana lisää.

- Mainos -

Teksti ja kuvat: Roosa Leinonen

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *