Espanjalaisilla saattaa olla edessään pulloralli

Näyttää siltä, että Suomessa, ja monissa muissa maissa jo pitkään käytössä ollut pullopanttijärjestelmä saapuu vihdoin myös Espanjaan.

Janne Leipijärvi
3 min lukuaika

Espanjan kyky kierrättää muovipakkauksia laahaa pahasti EU:n asettamien tavoitteiden perässä. Vaikuttaa siltä, ettei maa pääse lähellekään tavoitteita ilman palautuspullojärjestelmän käyttöönottoa.

Täysin ennenkuulumaton ajatus pullopanteista ei Espanjassakaan ole, sillä 80-luvulla maassa oli käytössä pantillinen palautusjärjestelmä lasipulloille. Tässä mielessä Espanjassa voi siis olla edessä ”paluu 80-luvulle”.

Tällä kertaa kyseessä olisi kuitenkin muovipullojen palautusjärjestelmä.

Tilanne juontaa juurensa jätehuoltolakiin vuodelta 2022, jonka tavoitteet eivät ole toteutuneet. Uudistuksen taustalla on EU:n kierrätysvaatimukset, joita Espanja ei ole saavuttanut nykyisellä keltaisten kierrätysastioiden järjestelmällä.

- Mainos -

Tavoitteista ollaan kaukana

EU:n asettama tavoite oli, että vuoteen 2023 mennessä Espanjassa saataisiin kerättyä 70 % markkinoilla olevien muovipakkausten painosta kierrätykseen.

Vuoteen 2025 mennessä tavoitteen piti nousta 77 prosenttiin ja vuoteen 2029 mennessä 90 prosenttiin.

Todellisuus on kuitenkin kaukana näistä luvuista. Vuonna 2023 kierrätysaste jäi vain 41,3 prosenttiin. Lienee täyttä haihattelua kuvitella, että ilman radikaaleja toimia tänä vuonna päästäisiin lähellekään 77 prosenttia.

Jos kierrätystavoitteita ei saavuteta marraskuuhun 2026 mennessä, Espanjan on ryhdyttävä toimiin, mikä tarkoittaa, että espanjalaiset voivat joutua totuttelemaan muovipakkausten palauttamiseen kauppoihin. Pullot ja muut pakkaukset pitäisi tällöin palauttaa, jotta niistä maksetun pantin saa takaisin.

Suunnittelu on käynnissä

Espanjan ympäristöministeriön näkemys on, että vastuu uuden järjestelmän toteuttamisesta kuuluu tuotteiden valmistajille, joiden tulee suunnitella ja rahoittaa palautusjärjestelmä.

Tällä hetkellä asian kanssa ollaan suunnitteluvaiheessa, eikä päätöksiä luonnollisesti ole vielä tehty. Muovipakkausten etiketteihin mietitään muokkauksia, jotta niihin saadaan merkittyä pantin hinta. Lisäksi kauppojen järjestelmiä ja tiloja pullojen keräystä varten pitää laajentaa, ennen kuin kierrätysjärjestelmää voitaisiin mahdollisesti ottaa käyttöön.

Pantin summaksi on alustavasti kaavailtu 10 senttiä per pullo.

Kaksi rinnakkaista järjestelmää

Tällä hetkellä Espanja laahaa niin kaukana kierrätystavoitteiden perässä, että on epävarmaa, riittääkö edes pullopanttijärjestelmän käyttöön otto vauhdittamaan tilanteen vaaditulle tasolle.

- Mainos -

Plastics Europe -järjestön mukaan on vielä liian aikaista arvioida, kuinka paljon uusi järjestelmä parantaisi kierrätysasteita. Järjestelmä koskee aluksi vain PET-muovipulloja, joten vaikutusten laajuus nähdään vasta myöhemmin.

Vuonna 2023 Espanjassa muovituotanto laski noin 10 %, ja kierrätetyn muovin osuus väheni 4 %.

Jos Espanjassa päädytään ottamaan panttijärjestelmä käyttöön, säilyy sen rinnalla edelleen myös nykyinen muovinkierrätysjärjestelmä. Toisin sanoen keltaiset kierrätysastiat säilyvät katukuvassa jatkossakin.

Muut muovipakkaukset, kuten välipalapussit, pesuainepullot ja niin edelleen, pitää edelleen lajitella erikseen. Kierrätysastiat ja palautusjärjestelmä toimisivat siis rinnakkain, toisiaan täydentäen.

Jaa tämä artikkeli
4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *