Lukuaika: Espanja otti askelen vasemmalle

Espanja otti askelen vasemmalle

Viime sunnuntaiset Espanjan parlamenttivaalit olivat odotetusti vasemmistopuolue PSOE:n (Partido Socialista Obrero Español) juhlaa. Keskustaoikeistolaisen PP:n (Partido Popular) romahdus oli jopa yllättävän suuri.

Espanjan vanhin ja historian saatossa myös menestynein puolue PSOE otti sunnuntain parlamenttivaaleissa odotetusti selkeän voiton. Vaikka pääministeri Pedro Sanchez on saanut viime aikoina osakseen runsaasti kritiikkiä, onnistui hänen puolueensa haalimaan lähes 7,5 miljoonaa ääntä, kaikkiaan 28,68% kaikista äänistä. Tulosella irtosi maan parlamenttiin 123 paikkaa, kaikkiaan 350 paikasta. Kolmen vuoden takaisista vaaleista PSOE:n paikkamäärä nousi 38:lla.

Vielä suuremman muutoksen koki keskustaoikeistolainen PP, tosin päinvastaiseen suuntaan. PP hukkasi viime vaaleihin verrattuna lähes puolet äänestäjistään, ja selvästi yli puolet parlamenttipaikoistaan. Vuonna 2016 PP oli suurin puolue 137 paikallaan, nyt tuloksena oli 66 paikkaa.

Muita merkittäviä voittajia olivat Ciudadanos (+25 paikkaa) ja nyt parlamenttiin noussut VOX (24). Pakkasen puolelle PSOE:n lisäksi painui Podemos (-29).

Aurinkorannikko samoilla linjoilla

- Mainos -

Andalusian ja Málagan provinssin vaalitulos noudatteli pääosin koko maan linjaa, sillä erotuksella, että näillä alueilla Ciudadanos nousi PP:n ohi kakkospuolueeksi.

Aurinkorannikon kaupungeista PSOE:n ykkösasema oli kaikkein selvin Málagassa (30%) ja Marbellassa (29,74%). Mijas ja Benalmádena puolestaan osoittatuivat PP:lle tavallistakin kylmemmiksi alueiksi. Näissä kaupungeissa PP putosi puolueiden järjestyksessä sijalle neljä.

Málagan provinssista parlamenttipaikkoja lohkesi PSOE:lle neljä, Ciudadanosille, PP:lle ja Podemosille kaksi paikkaa kullekin sekä VOXille ylsi paikka. Andalusian vastaavat lukemat olivat PSOE 24, Ciudadanos ja PP 11, Podemos 9 ja VOX 6.

Fuengirolassa kolmen kärki oli melko tasainen. Eniten ääniä sai PSOE, 7.745 kpl (25,72%), toiseksi eniten PP, 6.791 (22,56%) ja kolmanneksi eniten Ciudadanos, 6.075 (20,18%).

Janne Leipijärvi

Andalusia:

puolue   paikat     äänet             osuus

PSOE     24            1.563.828     34.23 %

- Mainos -

CS          11             808.865       17.7 %

PP          11             785.199        17.19 %

POD.       9             651.160         14.25 %

VOX        6             611.220          13.38 %

Málagan provinssi:

puolue    paikat    äänet          osuus

PSOE      4             250.965     30.84 %

CS           2             158.756      19.51 %

- Mainos -

PP           2             144.121       17.71 %

POD.        2             117.827       14.48 %

VOX         1             113.842       13.99 %

Lähde: RTVE

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...