Ropinaa vasten ikkunaa. Tuulta vasten kasvoja. Lätäköitä väisteltävänä ja kaksin käsin kiinni sateenvarjosta.
Aurinkorannikolla sataa vettä. Tuulee, myrskyää. Siis eihän tämä voi olla tottakaan. Ottaa päähän. Kiukuttaa. Oikeasti harmittaa niin paljon, että ei voi olla varma, onko kasvoja pitkin valuva vesi vettä vai kiukunkyyneleitä.
Pettymys on vahva tunne. Harmitus on lähellä v-sanaa, mutta varsinkaan perhepiirissä sitä ei voi käyttää. Odotettu ja mukavien asioiden tekemistä täyteen ladattu loma menee Miramarissa, lompsiessa rantakatua ja vastaillessa sukulaisten viesteihin siitä, sataako siellä oikeasti jo kolmatta viikkoa.
Tuntuu epäreilulta. Miksi just nyt, miksi just minun ja meidän loman aikana. Tai miksi just tänä talvena, kun päätettiin olla pari kuukautta. Ikävä muistutus siitä, että luonnonvoimille ei mitään voi. Mutta olisin kyllä pärjännyt ihan hyvin ilman tätä muistutusta, niin kuin moni muukin Aurinkorannikolla oleileva.
Mieheni hörppää aamukahvit, vastailee puhelimella viesteihin ja toteaa lähtevänsä kaverin luokse autotallihommiin. On oikein reipas ja iloinen ja hymyileväinen. Myhäilee tyytyväisenä, että hieno homma, kun täälläkin kaverilla autotalli. Minua ei hymyilytä, saati sitten naurata.
Ystäväni juo aamuteetä, lukee kirjaa ja toteaa, että taitaa vielä mennä pötköttelemään. Kun sataa vettä ja on niin ihana, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Kun on lomalla ja voi mennä kattoikkunan alle lepäilemään ja kuuntelemaan sateenropinaa. Lukemaan kirjaa. Olen sanaton.
Puen suurin piirtein kaikki mukana olevat vaatteet päälleni ja poistun vähin äänin asunnosta. Kohti rantaa, aaltoja, tyrskyjä, meren kohinaa. Taivaalla lipuu tummia pilviä, vaaleita haituvia, joku kellertävä auringonkehrä siellä jossakin on. Puoli tuntia ja minulla on hyvä mieli. Tuuli on tuulettanut pääni, suolaiset merenpisarat kastelleet kasvoni ja paljaiden varpaideni alla on märkää hiekkaa. Istun katselemassa surffareita ja tiedän, että etäisyys työn ja vastuiden täyttämään arkeeni on riittävä.
Kirjoittaja on Aurinkorannikolla vieraileva psykoterapeutti.
Loading ...
Erja Vanhala,
jos yhtään lohduttaa, tulin 29.9-24 Malagaan, missä olin kaksi päivää. ja sen jälkeen tänne aurinkorannikollae. Harmitti, kun jäi parhaat pellava mekot kotimaahan.
Ostin täällä useita mekkoja, kun ovat niin edullisia ja laadukkaita. Eipä ole tarvinnut käyttää ja lähden 23.4- takaisin. Päätin, jos tulen tänne, niin vain loka-marraskuuksi. En halua menettää enää Suomen Joulun tunnelmaa ja Pipareiden tuoksua.
Nyt on 22.3-25, eikä liioin aurinkoa, kylmää tuulta ja sadekuuroja
Ajattele palestinalaisia lapsia…
No voi voi, onko sinne pakko mennä, paikallisia veetuttaa turistien pyöriminen siellä. Ilmastonmuutos etenee aiheuttaen sää vaihteluita, pysykää kotimaassa ja kierrättäkää rahanne Suomalaisten hyväksi, pienenee hiilijalanjälki siinä samalla.