Elolan urheilukeskus uudistuu

Fuengirolan suurin urheilukeskus Elola saa lähiaikoina uusia, entistä ehompia tiloja.

Fuengirola.fi
1 min lukuaika
Kaupunginvaltuutetut Rocío Arriaga (oik.) ja Julio Rodríguez (vas.) olivat tyytyväisiä töiden edistymiseen Elolan stadionilla. Kuva Fuengirolan kaupunki.

Fuengirolan kaupunki rakentaa uusia monikäyttötiloja Elolan urheilukeskukseen. Yksi uusista tiloista rakennetaan kävelykannen päälle padelkenttien viereen.

Myös nykyistä liikuntasalia laajennetaan, ja sen koko kaksinkertaistuu. Uusien tilojen tavoitteena on tarjota mukavia ja toimivia paikkoja liikunnan harrastamiseen. Asiasta kertoivat kaupunginvaltuutetut Rocío Arriaga ja Julio Rodríguez.

– Toinen saleista on 160 neliömetrin kokoinen ja sijaitsee yläkerrassa. Rakentaminen maksaa 220.000 euroa, ja tila valmistuu helmikuussa, Arriaga kertoi.

Lisäksi alakertaan tehdään uusi 74 neliön tila, joka yhdistetään nykyiseen saliin. Lopputuloksena syntyy 160 neliön kokoinen sali, jonka rakentaminen maksaa 145.000 euroa.

- Mainos -

– Kaikkiaan näihin kahteen tilaan investoidaan 360.000 euroa kaupungin ylijäämävaroista, Arriaga lisäsi.

Liikuntavastaava Rodríguez sanoi olevansa tyytyväinen yhteistyöhön eri toimialojen kesken.

– Monikäyttösalin laajennus on osa pormestari Ana Mulan käynnistämää suunnitelmaa parantaa urheilutiloja. Salia käytetään jo nyt iltapäivisin ahkerasti, ja uusilla tiloilla pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään, Rodríguez kertoi.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *