Eemil Saarnio, 30, on tänä talvena päässyt toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa kokeilla asuntoautoilua. Marraskuussa hän suuntasi retkeilyauton nokan kohti Aurinkorannikkoa ja odottamattomiakin seikkailuja.
– Moni ystäväni on asunut ja reissannut retkeilyautossa ja siitä se kiinnostus on herännyt itsellänikin, Eemil kertoo, kun istumme Fiat Ducatoon rakennetussa asumuksessa Sohailin linnan viereisellä pysäköintialueella Fuengirolassa.
– Nyt tuli sitten mahdollisuus lähteä ystävän autolla kokeilemaan, kun vaihdoimme asumuksia. Hän asuu nyt minun asunnossani Helsingissä ja minä tulin tällä autolla asumaan talveksi tänne Aurinkorannikolle.
Matkailuautoilu on tällä hetkellä kovassa nousussa, mutta mikä siinä Eemiliä kiehtoi?
– Tietyllä tavalla sellainen nomad-elämäntapa, että et ole paikasta riippuvainen. Sun koti liikkuu renkailla, voit vaihtaa paikkaa, vaikka esimerkiksi liikkua ympäri Eurooppaa tai minne ikinä haluatkaan. Siinä on jotakin tosi kiehtovaa, hän kuvailee.
Kiirehtien läpi lumimyrskyn
Vaikka yksi matkailuautoilun houkutuksista onkin se, että matkaa voi taittaa kiireettömästi, ei Eemil päässyt aivan yhtä leppoisaan matkatunnelmaan Fuengirolaan ajaessaan.
– Kun lähdin reissuun marraskuussa ja autossa on kesärenkaat alla, niin piti tulla aika lailla suorinta ja nopeinta tietä. Autolautalla Saksaan, sieltä sitten Luxemburgin ja Ranskan kautta Espanjaan.
Nopea aikataulukaan ei pelastanut kokonaan sääilmiöiltä.
– Etelä-Saksassa alkoi sataa lunta ja kunnon lumimyrskyn läpikin tuli nelisenkymmentä kilometriä ajettua kesärenkailla.
– Pohjois-Ranskassakin oli kymmenen senttiä lunta ja yöllä pakkasia. Oli vähän kiire päästä Etelä-Ranskaan, mies nauraa.
Mielikuva vapaudesta toteutui
Matkaa suunnitellessaan Eemil päätyi valitsemaan kohteekseen Andalusian ja vielä tarkemmin Aurinkorannikon. Valinnassa oma osansa oli myös alueen suomalaisyhteisöllä.
– Totta kai aurinko ja lämpö vetivät tänne, mutta myös ihmiset. Minulla oli jo Suomesta kontakteja Espanjan suomalaisiin, jotka ovat esimerkiksi asuneet lapsuutensa täällä. Suunnitelma oli kuitenkin tulla koko talveksi, niin jo sekin että pääsee puhumaan äidinkieltään, oli tärkeää.
Nyt kun Eemil on ehtinyt asua pienessä retkeilyautossa hieman vajaat puoli vuotta, miten sen parhaat ja ikävimmät puolet ovat miehelle avautuneet?
– No hyviä puolia on ehdottomasti se tietynlainen vapaus. Voit vaikka joka yö mennä eri paikkaan yöksi, niin että maisema vaihtuu niin sanotusti, hän kertoo.
– Ja toinen hyvä puoli on se, että kun auto on pieni, niin tulee oltua paljon enemmän ulkona.
Miinuksiakin on tullut vastaan.
– Täällä Espanjassa kun ei ole jokamiehen oikeuksia, niin täällä joutuu olemaan erittäin tarkkana että mihin viet auton, miten se on parkissa, missä se on parkissa. Joka paikkaan ei autoa voi viedä, Eemil aloittaa.
– Oma haasteensa voi olla myös itse auto. Autot tuppaavat välillä hajoamaan. Olen itse käyttänyt nyt 580 euroa korjauskuluihin. Eli tässä on omat stressitekijänsä.
Viimeisimpänä vastoinkäymisenä Eemil nostaa esiin Fuengirolassa puheenaiheeksi nousseet hankaluudet kaupungin feria-alueella pysäköinnissä.
Matkailuautoilija kaipaa palveluja
Asuntoautoilun tekemisellä haastavammaksi, Eemil viittaa viimeaikaisiin tapahtumiin Fuengirolan feria-alueella.
Kaupungin sydämessä sijaitsevalla laajalla pysäköintikentällä on viime vuosina nähty lisääntyvässä määrin matkailuautoja, ja ilmiö on kirvoittanut lähialueen asukkaissa vastustusta. Feria-alueen ei haluta muuttuvan leirintäalueeksi, ja lisäksi on kuulunut valituksia siitä että jotkut matkailuautoilijat roskaavat aluetta.
Eemil ymmärtää – omankin kokemuksensa kautta – hyvin, miksi feria-alue on niin vetovoimainen.
– Siinä on kaikki palvelut lähellä ja me myös tarvitsemme aika paljon palveluita näissä asuntoautoissa. Meillä on vähän säilytystilaa, pienet jääkaapit ja niin edelleen, hän perustelee.
– Siellä on ollut myös tosi hyvä infra. Siellä on roskikset, siellä on ollut viemäröinti, joka menee suoraan jätteenpuhdistamolle, eli se on ollut helppoa. Ja lisäksi se on ollut ihan superturvallinen paikka parkkeerata, koska siellä on paljon muitakin aina paikalla.
Roskaamista tai muuta väitettyä häiriötoimintaa Eemil ei muista nähneensä.
– En ole nähnyt tällaista käyttäytymistä, päin vastoin moni on tosi tarkkana siitä, että nimenomaan ei roskata ja pidetään ympäristöstä huolta.
Poliisi ratsaa ja sakottaa
Olipa valituksiin syytä tai ei, ne ovat kuitenkin johtaneet siihen, että poliisi on tehostanut valvontaa alueella ja kaivaa myös sakkovihon esiin erittäin herkästi.
Eemil Saarnio kertoo yöpyneensä Fuengirolan feria-alueella yli 30 yötä tällä talvikaudella.
– Sinä aikana olen ollut täällä enemmän poliisin kanssa tekemisissä mitä moniin vuosiin Suomessa.
Hänen mielestään poliisin yhtäkkinen pikkutarkka puuttuminen pienimpiinkin asioihin vaikuttaa tarkoitushakuiselta matkailuautoilijoiden hätistelyltä.
– Poliisi alkoi tehdä päivittäin ratsioita hyvin eri ajankohtiin. Jos auton rengas vaikka oli pikkuisenkin viivan päällä, niin saattoi tulla sakot tai jos olit autossa paikalla, niin saatoit selvitä puhuttelulla.
Yksi selkeä muutos Eemilin mukaan on tapahtunut feria-alueen viemäreiden käytössä. Aiemmin näihin sai tyhjentää ns. harmaita vesiä, jopa vessoja, mutta ei enää. Tästä mies itsekin meinasi saada kalliin muistutuksen.
– Olin kaatamassa yhteen viemäriin, joka menee jätteenpuhdistamolle, puolentoista litran vesipulloa, jossa oli pastan keitinvettä, kun siviilipoliisi ajoi viereen ja nappasi kiinni. Selvisin onneksi kuitenkin pelkällä puhuttelulla.
Kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita.
Yksi suomalainen kaveri sai samassa paikassa 1.500 euron sakon samasta aiheesta. Hän toki kaatoi vähän enemmän jätettä ja hänen WC-säiliötään sinne viemäriin, Eemil kertoo.
Hänen mukaansa osa poliiseista on ollut tiukkoja, mutta asiallisia, kun taas jotkut ovat olleet töykeitä, jopa hieman aggressiivisia.
Jos poliisin kampanjan tarkoituksena on ollut hätistellä asuntoautoilijoita alueelta pois, se näyttää Eemilin mukaan toimineen.
– Monet kokivat niin että Fuengirola haluaa meistä eroon ja osa sitten päätti, että viedään itsemme ja omat rahamme muualle.
Ruokaa ja sairaalatarvikkeita Ukrainaan
Myös Eemil Saarnio suunnittelee jatkossa suuntaavansa talvehtimaan johonkin muualle, kun kerran Fuengirolassa majoittumisesta on tehty vaikeampaa.
Tämä siitäkin huolimatta, että hän on toki asunut huomattavasti hurjemmissakin oloissa. Vajaa vuosi sitten hän vietti kuukauden humanitaarisessa työssä Ukrainan pahimpien pommitusten alla.
– Se oli ystäväni alkuperäinen idea, ja kun sain omat asiani järjestymään, niin lähdin hänen mukaansa, kertoo Eemil.
– Otimme ensin itse kontaktit Ukrainaan, sitten hankimme rahankeräysluvan ja keräsimme lahjoituksilla rahat pakettiautoon, jonka lahjoitimme yhdelle ruoka-apujärjestölle Hersoniin. Sen jälkeen otimme yhteyttä erilaisiin avustusjärjestöihin Suomessa, ja keräsimme sairaalalaitteita ja sairaalatarvikkeita plus sitten ruokaa ja muita tarvikkeita pakettiauto täyteen.
Huhtikuussa miehet suuntasivat pakettiauton nokan kohti Ukrainaa, jonne jättivät sekä auton että avustustarvikkeet, mutta sen lisäksi miehet myös jäivät kuukaudeksi humanitääriseen työhön pommitusten keskelle mm. Hersoniin.
”Apua tarvitsevia pitää auttaa”
Päätös lähteä vapaaehtoisesti ilmeiseen hengenvaaraan keskelle sotaa ei tietenkään ollut hetken päähänpisto, ja valmistautuakin piti huolella.
– Alkuvuosi valmistauduttiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, niin että tultaisiin niin terveenä takaisin kuin mahdollista, Eemil kertoo.
Mikä sitten sai hänet tekemään päätöksen, joka veisi hänet jopa hengenvaaraan?
– Isoimpana motiivina oli se että se oli mun arvojen mukaista toimintaa. Koen että heikommassa asemassa apua tarvitsevia ihmisiä pitää auttaa, hän perustelee.
– Ja toinen on se, että kun maailma on tänä päivänä hyvin kaoottinen ja sekava paikka, niin haluan tehdä oman osuuteni, että se olisi vähän vähemmän kaoottinen ja vähän parempi paikka meille kaikille ihmisille.
Pommit herättivät todellisuuteen
Vaikka Eemil oli valmistautunut kuukausien ajan myös henkisesti sota-alueelle menemiseen, oli todellisuus lopulta kuitenkin vielä toista.
– Sitten kun se ensimmäinen pommi siellä iski aivan lähelle, niin kyllä se realiteetti vaan tuli vielä eri tavalla vastaan, että tätä se sitten on, hän myöntää.
Ukrainassa viettämästään kuukaudesta Eemil oli suuren osan nimen omaan Hersonissa, joka oli jatkuvasti venäläisten pommitusten kohteena. Kohdalle ei osunut yhtään pommia, mutta lähelle kyllä.
– Kymmenen metrin säteelle ei tullut yhtään kertaa, mutta sadan metrin säteelle tuli kyllä. Ja kaikkia mahdollisia pommeja. Herson on venäläisille vähän niin kuin koelaboratorio, että sinne pommitetaan kaikilla mahdollisilla pommeilla ja pommitusta oli joka päivä ja joka yö, Eemil muistelee.
– Sinne tuli ohjuksia, raketteja, liitopommeja, kaikkea mahdollista. Ja tietysti tykistö ja dronet siihen päälle.
Jatkuvasti venäläisten tähtäimessä
Eemil muistelee olosuhteita ja hengenvaaraa, joka oli alati läsnä.
– Me toimimme Hersonin humanitaarisessa keskuksessa, eli kaupungista, joka on etulinjassa, niin siellähän ei mitkään kunnan palvelut enää siinä vaiheessa toimi. Venäläiset on yksinkertaisesti pommittaneet kaiken tällaisen infran ja kaupungin rakennelmat.
Näissä alkeellisissa oloissa hän oli mukana vastaanottamassa ja jakelemassa erilaisia avustustuotteita.
– Sinne tuodaan ruokaa ja erilaisia tarvikkeita. Pelkästään niitten lähetysten vastaanottaminen on supervaarallista, koska me ollaan koko ajan kohteina ja ne lähetykset on kohteina. Me sitten otimme tavaraa vastaan, jaoimme sitä eteenpäin ja liikuttelimme tavaraa eri paikkoihin, ettei yksi pommi tuhoaisi kaikkea.
Koti-Suomessa odotti kulttuurishokki
Lopulta kaikista vaaroista huolimatta Eemilin oli kuukauden kuluttua aika palata Suomeen. Ja olikin omanlaisensa kokemus.
– 24 tuntia Ukrainan rajan ylittämisestä, olin takaisin Suomessa ja voin kyllä sanoa, että se oli elämäni isoin kulttuurishokki. Vaikka paljon olen reissannut maailmalla, niin ei missään ole tullut niin kovaa shokkia kuin Suomeen palatessa, hän kuvailee.
– Oli tosi vaikeata sopeutua siihen, että sä tuletkin olosuhteisiin, missä ihmiset elää normaalia elämää, on puistossa istuskelemassa kesäkuussa ja niin edelleen.
”Ihmisen hyvyys steroideilla”
Kuukauden rupeama humanitaarisessa työssä keskellä sotaa on varmasti pelottava kokemus, mutta Eemil kertoo sen olleen elämää mullistava kokemus nimenomaan positiivisessa mielessä.
– Koen, että se on antanut erittäin paljon henkistä pääomaa. Sota on kuin ihmisyys steroideilla. Sä näet siellä ihmisen pahuuden steroideilla, mutta näet myös sen ihmisen hyvyyden steroideilla. Siellä näki niin paljon ihmisten hyvyyttä, mitä ei näe normaaleissa olosuhteissa, että se antaa niin paljon valoa ja voimaa elämään ja uskoa ihmisyyteen, että se on muuttanut konkreettisesti mun elämän.
Hän antaa konkreettisen esimerkin.
– Vapaaehtoiset jotka siellä humanitaarisessa keskuksessa ovat, saattavat vaikka kymmenen kertaa päivän aikana poistua sieltä keskuksesta. Ja joka kerta kun sieltä poistuu, sen tietää että kun mä astun tuosta ovesta ulos, mä voin kuolla heti.
– Ja tämän takia joka kerta kun tullaan tai poistutaan, siellä halataan ja tervehditään joka ikistä ihmistä ja hyvästellään joka ikinen kerta. Vaikka lähtisit vain viideksitoista minuutiksi pois, niin sä hyvästelet toisen ihmisen.
– Se lämpö ja rakkaus ja aito välittäminen mitä ihmisten välillä on, se on jotakin mitä ei pysty ymmärtämään tai käytännössä kunnolla kokemaan ennen kuin tuollaisissa olosuhteissa, koska se ei ole peliä, Eemil kuvailee selvästi liikuttuneena.
Ukkonen säpsäyttää valmiustilaan
Kauniiden muistojen ja kokemusten ohella matkaan tarttui kuitenkin myös muunlaisia vaikutuksia.
– En varsinaisesti koe, että se olisi jättänyt traumoja, mutta se on vaikuttanut hermostooni tietyllä tavalla, koska aivot ja hermosto adaptoituu todella nopeasti. Totut niihin pommeihin, totut siihen kuolemanvaaraan, ja totut siihen, että sun kuolema ei ole sun käsissä, Eemil kuvailee.
Hän antaa konkreettisen esimerkin hermostoon jääneestä jäljestä, joka vielä lähes vuotta myöhemmin vaikutta hänen elämäänsä.
– Esimerkiksi tämän menneen sadekauden aikana täällä Fuengirolassakin, kun heräsin ukkoseen, niin se ukkonen sai minut heti sataprosenttiseen valmiustilaan. Hermosto on tottunut siihen, että siellä Ukrainassa kun tulee pommi, niin täytyy olla maksimaalisessa toimintakunnossa, kuvailee Eemil Saarnio.
Loading ...
