Danny ja Pepe vuoroviikoin Fuengirolassa

Dannyn ja Pepe Willbergin liput hupenevat kovaa vauhtia.

Seuraavan parin viikon aikana Fuengirolassa voi kokea elävänä merkittävän osan suomalaisen populaarimusiikin historiaa.

Nyt viikonvaihteessa (9.,10. ja 11.3.) Kukon lavalle nousee musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, joka paremmin tunnetaan Dannynä. Estradilla esiintyy myös Erika Vikman, jonka kanssa Danny on heilastellut jo pidempään. Luvassa on energinen show, joka sisältää uskomattoman määrän isoja hittejä. Myös ne ikimuistoiset hellyysduetot.

Vajaan viikon päästä (14.,15. ja 16.3.) samassa paikassa esiintyy Dannyn Islanders -yhtyeeseen aikoinaan rekrytoinut Pepe Willberg. Hän on eittämättä yksi lahjakkaimmista ja osaavimmista laulajista suomalaisen iskelmän historiassa. Nyt Pepeltä nähdään hieman normaalista poikkeavat keikat. Bändinä hänellä on trio, joka koostuu klassisen musiikin puolelta tutummista instrumenteista sello, viulu ja piano. Musiikillisesti ilta koostuu Pepen isojen hittien lisäksi tutuista suomalaisista sävelmistä ja laulelmista.

Lipunmyynti sekä Dannyn & Erikan että Pepen keikoille on käynyt vilkkaana koko kevään. Molempiin on otettu yksi ylimääräinen esitys, osa illoista on jo loppuunmyyty. Käy hakemassa lippusi ajoissa Centro Finlandian Infosta, jotta varmistat paikkasi.

Lue myös Pepe Willbergin haastattelu Aurinkorannikolla viime syksynä:

https://fuengirola.fi/pepe-willberg-viihtyy-ja-viihdyttaa-aurinkorannikolla/

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (10)
  • Tylsä (4)
  • Erinomainen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Vanha uutinen (0)