Lukuaika: Azata Golf – Aurinkorannikon uusin tulokas

Azata Golf – Aurinkorannikon uusin tulokas

 

Azataa sijaitsee Esteponassa. Samalla alueella on useita kenttiä, lähimmät viheriöt lienevät Valle Romanon kentällä. Alue on vahvasti kehittyvää, uusia asuntoja näyttää syntyvän kovaa tahtia.

Uusi kenttä on mukava tuttavuus. Parhaimmillaan upeisiin maisemiin rakennetut väylät ovat vaihtelevia, välillä mennään vuoren rinteitä jyrkästikin ylös ja alas, osa väylistä kulkee tasaisessa puistomaisemassa.

Korkealta ja kovaa, aloitteleva golfari Atte Poijärvi tykkäsi Azatan korkeuseroista.

Kentällä näkyy vielä sen uutuus, ihan kaikkia viimeistelyjä ei ole vielä saatu valmiiksi. Erinomaisen pelattavassa kunnossa se kuitenkin on, varsinkin greenit on saatu jo huippukuntoon.

- Mainos -

Azatan greeneistä riittääkin puhuttavaa. Kentän suunnitellut golfarkkitehtitoimisto Sterling & Martin on heittäytynyt varsin luovaksi greenien muotoilussa. Tasaisia lättyjä ei Azatasta juurikaan löydy, lähes jokaisella greenillä on omat kumpunsa ja laaksonsa. Tämä kannattaa huomioida pelaamaan lähtiessä, greenejä kannattaa lukea hieman normaalia pidempään, muuten pallo saattaa olla aivan eri paikassa kuin puttaaja tarkoitti.

Kuten jo aiemmin todettiin, kenttä on rakennettu vaihtelevaan maastoon. Huippukuntoiselle se on hyvä fyysinen treeni, sohvaperuna saa puuskuttaa melkoisesti, mikäli kävellen lähtee Azatan pelaamaan. Varsinkin takaysin loppu on raskas. Viimeiset kolme väylää noustaan klubia kohti melko jyrkästi.

Uusi, moderni klubi on viimeistelyä vaille valmis.

Uutta komeaa klubirakennusta ei ole vielä kokonaisuudessaan vihitty käyttöön. Kunhan pandemiasta päästään eroon, Azatan klubin yläterassilta aukeaa erinomainen näkymä niin Välimerelle kuin parille viimeiselle väylällekin.

Azataa golf on ehdottomasti suositeltava uutuus. Se on hinnaltaan alempaa keskitasoa ja tasoltaan ylempää keskitasoa. Osoitteesta par1golf.com greenfeen saa kätevästi ja edullisesti.

 

Muutamia mieleen jääneitä hetkiä Azata golfissa.

Reikä 4

Par 3, 143m, hcp 9

- Mainos -

Kiva ylhäältä lyötävä kolmonen. Avauksen pitää kantaa lähes greenille saakka, muuten se jää vesiesteeseen greenin eteen. Greenin oikealla puolella on kivasti tilaa ja sinne suuntautunut lyönti valahtaa helposti lipulle.

Reikä 8

Par 5, 415m, hcp 1

Vitonen ja vain reilut 400 metriä. Melko jyrkkä ylämäki tuo yllättävän paljon lisää lyötäviä metrejä tälle kentän vaikeimmaksi rankatulle reiälle. Ylämäen lisäksi greenin muotoilu tuo haasteita. Pallo voi greenillä päätyä metrejä sivuun suunnitelmastasi, jos et lue kumpuja tarkkaan.

Reikä 11

Par 4, 252m, hcp 10

- Mainos -

Sankarigolfarin unelmareikä. Greeni näyttää olevan niin lähellä, että kyllä sinne pitkällä draivilla pääsee. Ja pääseekin, jos draivi on oikeasti pitkä. Meille tavallisille clubituuppareille on järkevää kiertää iso vesieste oikealta.

Reikä 12

Par 4, 364m, hcp 2

Tämä reikä vaatii itsekuria. Kyseessä on pitkä nelonen ja silti avaus on pakko suorittaa keskipitkällä raudalla. Vaikka väylän poikki kulkeva vesieste näyttääkin lyhyeltä, ei siitä pääse ensimmäisellä yli. Kun avauksen saa mukavasti veden äärelle, loppu onkin jo helpompaa.

 

Antti Pekkarinen

 

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...