Ilkka Pirinen tiesi jo nuorena, että hän haluaa auttaa ihmisiä maailman kriisipesäkkeissä.
Vieraillessaan Aurinkorannikolla, lääketieteen tohtori Ilkka Pirinen istuu päivittäin Centro Finlandian ravintoloissa. Hän ei ryyppää, vaan etsii itselleen juttuseuraa.
– Minua ei auringon ottaminen kiinnosta. Matkustan Espanjaan vain opiskellakseni kieltä, Pirinen kertoo.
– Opiskelin ensimmäisen kerran espanjaa työväenopistossa 70-luvulla ja jatkoin sitä 2000-luvulla. Työskennellessäni lääkärinä Tampereen vastaanottokeskuksessa, siellä oli jonkin verran ihmisiä myös Etelä-Amerikasta, joiden kanssa tuli puhuttua vaivattomasti aiheesta kuin aiheesta, Pirinen jatkaa.
Pirisellä on myös tapana puhua museoissa vahtimestareiden kanssa, ettei espanjan kielen käyttö rajoitu vain kauppareissuihin.
Tällä kertaa tapaamme Helsingin uudessa pääkirjastossa Oodissa. Pirinen on saapunut paikalle junalla Mäntästä. Hän toivoi, että haastattelu tehtäisiin jo aamupäivällä.
– Näin minulle jää aikaa kiertää museoita, Pirinen kertoo taideharrastuksestaan.
Voisimme yhtä hyvin puhua muutaman tunnin taiteesta, mutta palataan kuitenkin siihen, miksi sovimme tapaamisen. Pirinen tiesi jo lukioaikana, että hän haluaa töihin kehitysmaihin. Hän ilmoitti lähes välittömästi tulevalle vaimolleen suunnitelmistaan. Tämä näytti Pirisen onneksi vihreää valoa.
– Tein selväksi, että aion matkustaa yksin. Lapsien on parempi pysyä Suomessa, etteivät he aikuisena tunne itseään juurettomiksi, Pirinen perustelee päätöstään.
Halusi valmistua yliopistosta
Pirinen sanoo, että päätös lähteä maailman kriisipesäkkeisiin syntyi itsestään, vaikka hänen isänsä Sakari oli ollut jo vuonna 1965 vetämässä Suomen ensimmäistä kehitysyhteistyöprojektia Tunisiassa ulkoministeriön nuoren virkamiehen Martti Ahtisaaren kanssa.
– Se oli sama projekti, jolloin (Urho) Kekkonen kiipesi palmuun. En muista, oliko isäni silloin paikalla, Pirinen kertoo.
Piriselle oli myös selvää, että hän haluaa yliopistotutkinnon. Sen takia vaihtoehtoina kehitysmaahaaveille oli käytännössä kaksi tieteen alaa: lääketiede ja teologia.
– Teologia ei kiinnostanut yhtään.
Pirisen nuoruuden haave realisoitui 1980, kun hän toimi ensimmäistä kertaa ryhmänjohtajana Somaliassa sijaitsevalla Punaisen Ristin pakolaisleirillä.
– Se oli niin kutsuttu puskakeikka. Asuimme ja työskentelimme teltoissa. Vessa oli kuopassa ja vesi tuotiin kaupungista.
Siihen aikaan Somalia ja Etiopia kävivät epävirallista sotaa Ogadenin autiomaan herruudesta.
– Leiri sijaitsi sen verran kaukana sotatoimialueelta, ettei meillä ollut sotavammapotilaita. Potilaat olivat kuivuuspakolaisia, koska alueella ei ollut satanut neljään vuoteen. Ihmiset kärsivät nälästä ja janosta ja he olivat köyhiä, Pirinen kertoo.
Pirisen ryhmä vastaanotti päivittäin jopa sata potilasta. Hän oppi jo aikaisessa vaiheessa, ettei ihmisiä voida ottaa sisään saapumisjärjestyksessä, vaan sairauden laadun mukaan – kipeimmät ensin.
– Potilailla oli muun muassa pölystä aiheutuvia silmätulehduksia, keuhkosairauksia, ihoinfektioita ja ripulia.
Lopulta leirille rakennettiin vedenpuhdistusjärjestelmä, mutta sen käyttö oli rajoitettua.
– 60.000 pakolaista kohti vettä oli päivittäin käytössä vain 50.000 litraa.
Kulttuurishokki vasta Suomessa
Pirinen ei ole koskaan kokenut kulttuurishokkia ulkomaankomennuksilla, mutta monesti palattuaan niistä Suomeen, koska ”ihmiset marisevat turhasta”.
Pirinen ei myöskään halua verrata, onko lääkärin apu tärkeämpää kotimaassa kuin kehitysmaassa.
– Se on epäreilua. Molemmissa tapauksissa potilaan läheisten ahdistus on yhtä suuri, Pirinen muistuttaa.
Niille ihmisille, jotka epäilevät, etteivät avustukset mene perille, Pirisellä on sanottavaa.
– Olen ollut monesti ”viimeisessä paikassa” ja olen nähnyt avustusten menevän perille. Kerran olin Sudanissa, jossa yksikään suomalainen avustustyöntekijä ei ollut aikaisemmin käynyt, niin sieltäkin löytyi paketti, jossa luki ”Tämä on Suomen Punaisen Ristin lahjoitus”, Pirinen kertoo.
Punaisen Ristin talous on läpinäkyvää. Postitus- ja hallintokulut ovat kaikkien tarkastettavissa.
– Jokaista lähetystä valvoo joko Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun edustaja, ettei sieltä voi vetää välistä.
Kaikkiaan Pirinen on kiertänyt 15 avustuskohteessa. Ensimmäisessä ja viimeisessä hän työskenteli lääkärinä, muissa hän toimi konsulttina. Hän on pelännyt vain kerran.
– Talibanit olivat jo 1995 nousseet Afganistanissa valtaan ja he käyttivät epätarkkoja venäläisiä ohjuksia, jotka eivät aina osuneet sinne, minne piti.
Kuka?
- Ilkka Pirinen
- 67-vuotias
- Lääketieteen lisensiaatti 1977
- Yleislääketieteen erikoislääkäri 1989
- Kansainvälisen lääketieteen erityispätevyys 2005
- Lääketieteen tohtori 2008
- Työskennellyt mm. terveyskeskuslääkärinä, vankilalääkärinä, työterveydenhuollossa, kehitysvammahuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa, opettajana Tampereen yliopistossa, ym.
- 15 ulkomaankomennusta
Mika Heikkilä
Loading ...
