Aurinkorannikon kaupungit somettavat ahkerasti

Monen Suomen kunnan kannattaisi ottaa mallia Aurinkorannikon kaupunkien aktiivisuudesta sosiaalisessa mediassa. Kaikki kaupungit ovat aktiivisia jossain, useimmat monella alustalla.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
6 min lukuaika
Facebook-tiliä Ayuntamiento de Málaga seuraa yli 92.000 ihmistä.

Kävimme läpi niin Fuengirolan kuin muidenkin keskeisten Aurinkorannikon kaupunkien sosiaalisen median tiedotuskanavat. Katsauksen perusteella näyttää siltä, että kaupungit julkaisevat usein samat tiedot jokaisella tai ainakin useammalla alustalla, kullekin alustalle sopivassa muodossa.

Niinpä kaikkia saman kaupungin tilejä ei välttämättä kannata tai ainakaan tarvitse alkaa seuraamaan, vaan paras tapa on valita itselleen yksi tai kaksi ominta alustaa. Jos esimerkiksi käytät mieluummin Instagramia kuin Facebookia, seuraa kaupunkeja Instagramista.

Fuengirola

Fuengrolan virallinen Instagram-tili löytyy nimimerkillä @aytofuengirola. Kaupunki on alustalla todella aktiivinen, sillä uusia julkaisuja voi tulla päivässä jopa muutama. Toiset julkaisuista ovat mukavia toivotuksia ja toisissa on tärkeää tietoa kaupungissa tapahtuneista asioista.

Fuengrolan virallinen Instagram-tili tarjoilee asiaa mm. kaupungin puhtaanapidosta.

Lisäksi Fuengirolan kaupunki tiedottaa tärkeistä asioista Facebookissa nimellä Ayuntamiento Fuengirola. Facebookissa kaupungilla on yli 27 tuhatta seuraajaa. Julkaisutahti vaihtelee, mutta nopean arvioinnin jälkeen keskiarvoksi voisi sanoa kolme julkaisua päivässä.

- Mainos -

Mikäli et ole jo tietoinen, Instagram ja Facebook kääntävät espanjankielisen tekstin kohtuullisen hyvin suomeksi. Tämä helpottaa lukemista silloin, kun et ymmärrä espanjaa.

Málaga

Málaga on kaikista kaupungeista panostanut somen luontiin selkeästi eniten. TikTokista kaupungin löytää käyttäjänimellä @aytuntamientomalaga. Videot ovat huppulaatuisia ja informatiivisia. Tiliä seuraakin lähes 23.000 ihmistä. Málaga julkaisee yleensä yhden videon päivässä.

YouTubesta Málagan löytää nimimerkillä @CiudadDEMalaga. YouTubeen Málaga lataa uuden videon kaksi kertaa viikossa. Kanavan on tilannut jo yli 4,5 tuhatta ihmistä.

Peräti 77.000 seuraajan tili @ayntamientomalaga on Aurinkorannikon suurimpia Instagramtilejä. Uusia päivityksiä ilmestyy muutaman kerran päivässä.

Málagalla on kaikista kaupungeista suurimmat tilit ja se nähdään myös kaupungin Facebookista. Tiliä Ayuntamiento de Málaga seuraa jo yli 92.000 ihmistä. Uusia julkaisuja tulee parhaimmillaan tunnin välein. Päivätasolla julkaisuja kertyy pitkälti yli kymmenen, joskus jopa yli kaksikymmentä. Málagan seuraaminen Facebookissa vaatii siis tietynlaista omistautuneisuutta.

Torremolinos

YouTubessa Torremolinos julkaisee sisältöä kanavalle @ayntamientodetorremolinos6951. Tili on todennäköisesti vasta alkutaipalellaan, sillä tilaajia sillä on alle tuhat. Uusi video julkaistaan muutaman päivän välein. Oman kanavan lisäksi Torremolinos Televisión julkaisee valtavan määrän videoita joka päivä käyttäjänimellä @torremolinostelevision3688.

Torremolinoksen Instagram-tili on todella aktiivinen. Päivässä saattaa ilmestyä monta uutta julkaisua ja niiden yhteydessä on aina informatiivinen otsikko. Tilin löytää nimimerkillä @Ayuntamientotorremolinos.

Facebookissa Torremolinoksellakaan ei ole mikään pieni tili. Ayuntamiento de Torremolinos -tilillä on yli 40.000 seuraajaa. Uusia julkaisuja satelee muutaman kerran päivässä.

- Mainos -

Benalmádena

Benalmádenalla on YouTube, mutta jostain syystä uusien videoiden julkaisu on loppunut viisi kuukautta sitten. Ennen videoita on kuitenkin tullut säännöllisesti, joten ruotuun palaamista voi jäädä odottelemaan tilaamalla kanavan @BenalmadenaOficial.

Instagramista Benalmádenan löytää nimellä @Ayuntamientobenalmadena. Seuraaminenkin on kannattavaa, sillä uusia julkaisuja ilmestyy monta kertaa päivässä.

Facebookista Benalmádenan löytää nimellä Ayuntamiento de Benalmádena. Siellä kaupungilla on jo noin 25.000 seuraajaa. Uusia julkaisuja satelee muutaman kerran päivässä.

Mijas

Mijasilla on TikTok, mutta se on toistaiseksi pysytellyt aika hiljaisena. Uutta sisältöä on odotettavissa muutaman kerran kuukaudessa. Tilin lähes 1500 seuraajan joukkoon voi liittyä hakemalla käyttäjänimeä @soydemijas.

Videotili @mijas Communicatión on aktiivinen YouTubessa.

YouTubessa Mijas on huomattavasti aktiivisempi, sillä siellä kanavalle @mijas Communicatión ilmestyy uusi video kahden päivän välein. Yleensä videoita tulee myös kerralla kaksi. Tilaajiakin kanavalla on jo viisi tuhatta.

Instagramista Mijasin kaupungin voi bongata kahden eri käyttäjänimen takaa. @ayuntamientomijas ja @mijascommunication. Ensimmäisellä tilillä on alle 10 tuhatta seuraajaa ja siellä julkaistaan uutta sisältöä kaksi kertaa päivässä. Jälkimmäinen tili on suurempi, yli 18.000 seuraajaa omaava tili, jossa uusia päivityksiä ilmestyy hurjia määriä päivässä. Tämä on myös yksi niistä tileistä, joiden seuraaminen vaatii tietynlaista sitoutuneisuutta ja päättäväisyyttä.

Niin kuin moni muukin kaupunki, myös Mijas tiedottaa Facebookissa nimellä Ayuntamiento de Mijas. Yli 13.000 seuraajalle julkaisuja satelee muutaman kerran päivässä.

Marbella

Marbellan kaupungilta löytyy YouTube, mutta heidän tilaamisensa siellä ei välttämättä tuo juurikaan lisäarvoa. Kaupunki on julkaissut kaikki videonsa yhdeksän, kymmenen ja yksitoista vuotta sitten. Jos kuitenkin haluat käydä katsomassa mitä he ovat julkaisseet, Marbellan tilin löydät nimellä @marbellaayntamiento.

- Mainos -

Radio Televisión Marbella on toki aktiivinen myös YouTubessa He julkaisevat hurjia määriä videoita päivittäin kanavallensa @televisionmarbejja.

Marbellan kaupunki päivittää Instagramia muutaman kerran päivässä nimimerkin @ayuntamientomarbella takaa. Tilillä on reilusti yli yhdeksäntuhatta seuraajaa.

Facebook löytyy samalla nimellä kuin Instagram, eli nimellä Ayuntamiento de Marbella. Sivuillaan heillä on jo yli 23.000 seuraajaa ja uusia julkaisuja ilmestyy muutaman kerran päivässä.

Estepona

TikTok on rantautunut myös Esteponan rannoille. Tilin on löytänyt jo yli 1.600 seuraajaa. Videot ovat kohtalaisen hyvälaatuisia ja sisältävät ajankohtaista tietoa kaupungista. Mikäli espanja taittuu, kannattaa tiliä käydä seuraamassa. Löydät Esteponan TikTokista nimellä @aytodeestepona.

YouTubea Esteponalla ei ole, mutta Estepona televisiónilla on siellä oma kanava nimellä @Estepona Televisión. Siellä he julkaisevat muutaman videon päivässä. Kanavaa tilaa jo yli kahdeksan tuhalla ihmistä.

Esteponalta löytyy myös Instagram nimellä @aytoestepona. Tilillä on yli 20.000 seuraajaa, ja sinne ilmestyy uutta sisältöä useasti päivässä.

Myös Facebook löytyy. Facebookissa Estepona julkaisee myös säännöllisesti muutaman kerran päivässä. Tiliä voi käydä seuraamassa nimellä Ayuntamiento de Estepona.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *