Vuosi 2024 oli Espanjan Aurinkorannikon matkailulle kaikkien aikojen paras, kertoo Espanjan tilastokeskus (INE). Alueella kirjattiin ensimmäistä kertaa vuoden aikana yli 22 miljoonaa yöpymistä, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin aiempi vuosiennätys.
Kaikkiaan matkailijat viettivät vuoden aikana Aurinkorannikolla 22.090.691 yötä. Vaikka espanjalaisten matkailijoiden yöpymiset laskivat 6,6 prosenttia, ulkomaisten matkailijoiden määrä kompensoi tämän. Alueen hotelleihin majoittui vuoden 2024 aikana yhteensä 6.296.191 turistia, mikä on 0,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023.
Myös hotellisänkypaikkojen määrä kasvoi 2,2 prosenttia, ja Aurinkorannikon majoitusliikkeissä oli vuoden 2024 lopussa kaikkiaan 91.805 hotellisänkypaikkaa.
Málaga on vahvistanut asemaansa koko Andalusian matkailun veturina, sillä tilastojen mukaan 39 prosenttia kaikista Andalusian yöpymisistä vuonna 2024 tapahtui Aurinkorannikolla. Alueen hotelliyrittäjien yhdistys (Aehcos) raportoi, että hotellien täyttöaste oli 79,8 prosenttia, mikä on 6,24 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna.
Hotellien uudistukset vauhdittavat kasvua
Aehcosin varapuheenjohtaja Javier Hernández uskoo, että täyttöasteen nousu liittyy pitkälti alueen hotellien vahvaan uudistumiseen.
– Voimme sanoa, että lähes 80 prosenttia Aurinkorannikon hotelleista on remontoitu ja päivitetty viimeisen 15 vuoden aikana, hän perustelee.
Yhdistyksen puheenjohtaja José Luque esitteli viime viikolla Madridin Fitur-matkailumessuilla alan näkymiä vuodelle 2025. Hänen mukaansa kasvu jatkuu, vaikka espanjalaisten matkailijoiden määrä on edelleen laskussa.
-Aurinkorannikko pysyy vahvana matkakohteena. Kasvua on edelleen luvassa, vaikkakin maltillisemmin kuin vuonna 2024. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 3–4 prosenttia, Luque visioi alkanutta vuotta.
Matkailijoiden kannalta hyvä uutinen on, että hotellihintojen nousuvauhti todennäköisesti hidastuu. Vuonna 2024 hinnat nousivat 7–8 prosenttia, mutta tänä vuonna hintojen nostamisen arvioidaan olevan huomattavasti vaikeampaa.